perjantai 22. tammikuuta 2016

Aurinkoenergiaa appelsiinista


Auringoiksi talven keskelle saapuu Suomeen sitrushedelmiä laivalasteittain. Näistä juuri appelsiini sykähdyttää itseäni eniten, koska appelsiinit muistan lapsuuden herkkuina. Hedelmiä oli vielä 1960-luvulla paljon vähemmän saatavilla kuin nykymarkettien valikoimissa. Veriappelsiinia sai silloin tällöin, ja se kiinnosti kovasti jo nimensä takia.
Klementiinejä, mandariineja, satsumia, greippejä, verigreippejä, sweetieitä, pomeloita ja kumkvatteja... Rumeloita eli ugleja en ole vielä tänä vuonna kokeillut. Sitruunoita ja limettejä pitää löytyä kaapistani aina. Niiden hapokas aromi raikastaa monet ruoat.
Appelsiinit, pikkusitrukset ja greipit maistuvat ihan sellaisinaankin, mutta herkutella voi myös alla näkyvien kuvien ja ohjeiden innoittamana. Näistä saat aurinkoenergiaa keholle ja mielelle!

Appelsiini-katajanmarjasalaatti
(kahdelle)

2 appelsiinia
1 makea, mieto sipuli
1 rkl (inkivääri)hunajaa
3 – 4 katajanmarjaa
½ granaattiomena

Kuori appelsiinit leikkuulaudalla terävällä veitsellä poistamalla ensiksi molemmista päistä niin paksut siivut, että hedelmäliha alkaa näkyä. Leikkaa pois loput kuoret, myös valkoinen, karvaanmakuinen sisäpinta. Viipaloi appelsiinit.
Kuori ja puolita sipulit. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Murskaa katajanmarjat huhmareessa. Leikkaa granaattiomenasta pois ”hattu” ja pane hedelmä isohkoon, vedellä täytettyyn kulhoon. Irrottele kuorta käsin murtaen, poista kalvot ja irrota toisistaan siemenet. Kuoret ja kalvot on helppo nostella pois vedestä. Siemenet painuvat pohjaat, ja voit siivilöidä ne talteen.
Asettele appelsiini- ja sipuliviipaleet limittäin kahdelle lautaselle. Valuta päälle (inkiväärillä maustettua) hunajaa. Mausta katajanmarjamurskalla ja ripota päälle granaattiomenan siemeniä.

Sweetie-annos
(yhdelle)

1 sweetie
1 (pakastettu) lehtikaalin lehti
¼ - ½ granaattiomena
5 - 8 pakastettua tyrniä
½ dl seesaminsiemeniä

Kuori sweetie leikkuulautaa vasten. Leikkaa lohkot erilleen toisistaan niin, että niihin ei jää kalvoja. Irrota granaattiomenan siemenet edellisessä ohjeessa kerrotulla tavalla ja ripota niitä lautaselle, samoin tyrnimarjat.
Revi tuoreesta tai murra pakastetusta, jäisestä lehtikaalista lehtikaalin lehteä suoraan lautaselle. Jätä keskiruoto käyttämättä.
Lisää lautaselle sweetielohkot ja ripota päälle seesaminsiemeniä. Voit paahtaa siemenet ensin kuivassa paistinpannussa.



Kiinankaali-papusalaatti
(neljälle)





½ kiinankaali
½ parsakaali
2 - 3 (veri)appelsiinia
1 tlk kypsiä kikherneitä tölkistä tai 2 dl esim. kypsennettyjä härkäpapuja
½ dl tuoretta korianteria
Marinadi
½ dl rypsi- tai oliiviöljyä
½ dl sitruunan mehua
(pieni punasipuli)
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
1 tl fenkolinsiemeniä
Lisäksi
suolaa, pippuria ja chilihiutaleita

Sekoita ensin marinadin ainekset. Huuhdo ja valuta kypsät pavut ja siirrä ne marinoitumaan.
Leikkaa puolikas kiinankaalia pitkittäin kahtia ja viipaloi. Irrota parsakaalin nuput ja paloittele varsiosa. Keitä näitä pari minuuttia pienessä määrässä suolalla maustettua vettä. Huuhdo kylmällä vedellä ja valuta.
Kuori ja leikkaa appelsiini kalvottomiksi lohkoiksi. Kokoa salaatti lautasille niin, että pohjalle tulevat kaalit. Nostele päälle pavut ja appelsiinilohkot ja hienonnettua tuoreyrttiä. Rouhaise pintaan suolaa ja pippuria myllystä ja ripauta chilihiutaleita.
Kiinankaali-papusalaattiin käytin kotimaista härkäpapua. Liotin kuivatut pavut ja keitin ne seuraavana päivänä.
Vinkit:
  • Tölkeissä myytävät, kypsät kikherneet ja muut pavut ovat käteviä, käyttövalmiita huuhtelun jälkeen.
  • Myöskään kuivattujen papujen käyttö ei ole vaikeaa. Ne on vain muistettava laittaa likoamaan väljään veteen ja keitettävä sitten pakkauksen ohjeen mukainen aika uudessa, raikkaassa vedessä.
  • Pakastetut, vihreät soijapavut sopivat salaatteihin hyvin nekin. Ne näyttävät aika samanlaisilta kuin kotimaiset, pakastetut härkäpavun siemenet.
Teksti, kuvat ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen

Elsa Beskowin lastenkirjassa appelsiini saa metsänväeltä nimen auringonmuna. Pieneltä auringolta appelsiini näyttääkin jo kirjan kannessa. Vanha appelsiini-tarina (Auringonmuna, Gummerus) suloisine kuvineen kiinnostaa yhä alle kouluikäisiä, ja mieluinen lukuhetki  se on myös aikuiselle. Sama kirja palvelee meillä jo toista sukupolvea. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti