maanantai 21. maaliskuuta 2016

Rahkaletut ja marjahillo

Maaliskuussa alkaa olla aika tehdä inventaariota pakastimen sisällöstä. Uusi satokausi kolkuttelee uusine herkkuineen tuota pikaa.
Tänään keitin pienestä määrästä pakastemarjoja hilloa, ja tein pakastamistani kantarelleista ihanan kantarellikastikkeen.
Kastike vei tuoksullaan ja maullaan suoraan kesään ja mökkimaisemiin. Sama vaikutus oli myös marjoilla. Muistimme, mistä mitäkin marjaa oli poimittu.
Maistelimme mustikkahilloa, lakkoja, mansikoita, vadelmia ja tyrnimarjoja rahkalettujen kanssa.


Rahkalettuohje on yksi bravuureistani.  Pari lettupannullista ehtii paistaa ihan milloin vain. Resepti on hyvin helppo ja yksinkertainen. Alla näkyvät ainemäärät riittävät kahdeksaan lettuun, mutta tuplaten tulee sitten sopivasti neljän hengen annos. Yllä olevan kuvan lettuihin käytin tattarijauhoja.
Rahkaletut

2 (luomu)kananmunaa
125 g (puoli rasiaa) maitorahkaa
2 rkl speltti-, tattari- tai vehnäjauhoja (muutkin jauhot käyvät)
¼ tl suolaa
Paistamiseen
voita tai margariinia


Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Sekoita joukkoon rahka, jauhot ja suola.
Kuumenna lettupannu, lisää koloihin rasvaa ja paista taikina letuiksi. Tästä taikinamäärästä saat kahdeksan pikkulettua eli kahden hengen annoksen.

Nauti letut marjojen ja/tai marjahillon kanssa aamupalalla tai brunssilla.

Näihin kuvan rahkalettuihin käytin jauhoina mantelijauhoa. Letut jäivät melko ohuiksi. Mantelijauhoa voisi varmaan käyttää hieman enemmän kuin muita jauhoja. Hillon tein pelkästään pakastemustikoista, mutta aamiaisella täydensimme hilloa muilla pakastemarjoilla , jotka nostimme lautasille ihan sellaisinaan juuri ja juuri sulaneina. Nam!
Hilloa voi tehdä milloin vain
Marjahillojen, -marmeladien ja -hyytelöiden tekeminen käy nykyään kätevästi hillo-, marmeladi- ja hyytelösokereiden avulla. Kotipakastimeen säilöttyjä tai kaupan pakastealtaasta poimittuja marjoja voi vähin erin pyöräyttää näiden sokereiden avulla pikkutölkkeihin jääkaappiin. Käytetyksi tulevat sellaisetkin marjat, joiden käyttö muutoin on jäänyt vähemmälle. Marjasekoitukset ovat myös hyviä.

Hillo pakastemarjoista
½ l marjoja
1 rkl vettä
125 g hillosokeria (1,5 dl)


Anna pakastemarjojen sulaa jääkaapissa puolisuliksi, kohmeisiksi. Siirrä marjat kattilaan.
Kuumenna vesi ja marjat ja sekoita hillosokeri höyryävään seokseen. Keitä miedolla lämmöllä 10 – 15 minuuttia. Sekoita välillä. Anna hillon hieman jäähtyä. Sekoita muutaman kerran.

Kaada hillo puhtaisiin pikkupurkkeihin, sulje ja säilytä jääkaapissa.


Hillosokeripussista löydät tarkan ohjeen!

Teksti, ohjeet ja kuvat: Pirjo Toikkanen

4 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Juuri tein (kaksinkertaisena) ja kuopuksen kanssa vedettiin kaikki ihan suitsait =D Suosittelen todellakin!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia paljon palautteesta! Ihanaa saada tietää, että letut maistuivat. Ja ovathan ne terveellisiäkin, myös lapsille.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tein kuopuksen kanssa ohjeen kaksinkertaisena ja voi NAM että olikin hyviä! Ainut, että minulla ei ole lettupannua, niin tein semmoisella pienellä paistinpannulla. Vaatisi kyllä oikean lettupannun kun tulee vähän paksumpia kuin "tavalliset". Mutta maku taivaallinen. Kiitos ohjeesta, teen vastakin.

    VastaaPoista
  4. Hei, tosi mukava juttu, että maistuivat! Helpompi niitä tosiaan on lettupannulla paistella, mutta taitava tekijä keinot keksii ja selviää paistinpannunkin kanssa! Rahkaletut ovat kyllä ravitsevia ja herkullisen makuisia. Kiitos palautteesta ja hyviä ruokahetkiä lapsen kanssa! t. Rouva Kasvis

    VastaaPoista