sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Selleripaistikkaat

Hoi kaikki sellerin ystävät, ja meitähän on monta! Lupailin jatkoa mukulasellerin käyttövinkeille, ja tässä se kertomukseni jatko-osa nyt tulee. Kuten mainitsinkin, hankin viime viikolla suuria, kokonaisia juurisellereitä. Osasta tein ihanaa selleri-omenagratiinia, ja tänään olivat vuorossa kokonaisina kypsennetyt uunisellerit. Voi että tuli hyvää!


Leikkasin sellereistä pois hienot ”hatut”, joihin sellerit olivat koristeellisen taidokkaasti kietoneet limittäin ja lomittain sivujuuriaan, kukin omalla tavallaan. Kantaosista veistin pois pienet siivut, jotta sellerit pysyivät tukevasti pystyssä.

Asetin juurikkaat uunivuokaan karkean suolan päälle. Valutin pintaan hieman rypsiöljyä ja ripautin suolaa. Olin muuten käyttänyt samaa karkeaa suolaa jo aiemminkin kokonaisten uunikasvisten alustana.
Sellerit saivat lämmitellä 200-asteisen uunin alaritilällä vuoassaan kaikessa rauhassa 2 tuntia ja 15 minuuttia. Kuinka herkullisilta ne näyttivätkään, kasvispaisteilta suorastaan!

Irrotin paistikkaista lihaisat sisukset greippiveitsen avulla ja siirsin nämä syvälle lautaselle. Tipautin nokareet voita kuumiin sellerikuppeihin, joihin olin jättänyt syötävää osaa seinämille. Sisukset pilkoin karkeaksi murskaksi. Kääntelin joukkoon pienen määrän sinihomejuuston nokareita, muutaman lusikallisen maustettua ranskankermaa (ks. mausteet seuraavassa kappaleessa) ja hienonnettua tuoretta timjamia. Nostelin täytteen sellerikuppeihin.

Selleripaistikkaat saivat pöydässä lisättäväksi, mehevöittäväksi kastikkeekseen ranskankermaa, johon sekoitin raastettua omenaa, piparjuurta, suolaa ja mustapippuria. Ja sitten herkuttelemaan kuin uuniperunalla ikään! Omena-piparjuuri-ranskankermaa, juustolohkareita ja timjamia sai lisäillä kukin makunsa mukaan ja vähin erin. Raikasteeksi varasin lautasille omenalohkoja.


Jaoimme paistikkaat niin, että yhdestä selleristä riitti kahdelle, koska nämä juurikkaat olivat todella suuria. Tuoreiden vihannesten lisäksi kannoimme pöytään miesväen paistamat pienet porsaanfileeleikkeet, joissa maistui dijonin kokojyväsinappi sitruunaöljyn, suolan ja pippurin lisäksi. Leikkeiden pinnalla oli kevyt panerointi.
Ellet ole allerginen sellerille, suosittelen kokeilemaan. Uunissa haudutetun sellerin maku ei ole lainkaan voimakas, pikemminkin hyvin maltillinen ja hienostunut.

Taustatietoa juuriselleristä osoitteesta www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu

Teksti, kuvat ja selleripaistikas-ohje: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti