maanantai 2. toukokuuta 2016

Raparperista rapea ja makea paistos

Kevään ensimmäiset raparperinvarret päätyivät meillä uuniin rapean pinnan alle. Hiukan epäröin tarjota tuoreella inkiväärillä maustamaani paistosta alle esikouluikäiselle. Ennakkoarvioni oli, ettei lapsi varmaankaan tällaisesta pidä. Toisin kävi. Paistos maistui vaniljajäätelön kanssa niin, että se syötiin viimeiseen muruseen saakka. Ohje oli jopa kirjoitettava lappuselle äidille kotiin vietäväksi!


Raparperi on upea raaka-aine. Voiko kauniimman väristä mehua tai simaa ollakaan kuin raparperista tehty! Moni leipoo raparperista pulla- tai murotaikinaan piirakkaa, mutta itse pidän ”pohjattomasta” paistoksesta enemmän. Vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta se kyllä vaatii niskaansa.
Raparperikiisseli on toinen herkkuni. Mansikasta ja raparperista saa niin hyvän kiisselin, että sitä syö vaikka ruisleivän kanssa. Ja maitohan kuuluu raparperin pariksi aina, koska raparperin oksaalihappo sitoo kalsiumia.


Mielenkiinnosta kokeilin, sopisivatko paistokseen kaurahiutaleiden sijaan tattarihiutaleet. Kaurahiutaleilla olen tehnyt paistosta aiemmin. Kaurahiutaleisiin sekoitin murskattuja manteleita. Tattarihiutaleisiin lisäsin murskattuja saksanpähkinöitä. Puolelle vuokaa tuli toinen seos, ja puolelle vuokaa toinen. Lopputulos oli se, että molemmat maistuivat todella hyviltä. Valitse mielesi mukaan! Seuraavalla kerralla taidan kuorruttaa spelttihiutaleilla.


Sokerina käytin muscovadosokeria, koska sen lakritsinarominen maku miellyttää, mutta toki raparperin voi makeuttaa ihan tavallisellakin sokerilla ja muruseokseen voi muscovadon sijaan valita fariinisokeria, jos sitä sattuu kaapissa olemaan.


Taustatietoa raparperista www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu
Rapea raparperipaistos

400–500 g raparperia
3 rkl (muscovado)sokeria
tuoretta inkivääriä (peukalon pään kokoinen pala)
Pinnalle
1 dl sulatettua voita tai pullomargariinia
1 dl muscovado- tai fariinisokeria

2 dl kaura- tai tattarihiutaleita
½ dl rouhittuja kuoripäällisiä manteleita tai saksanpähkinöitä


Huuhtele raparperinvarret. Voit vetäistä niistä pintaa osittain pois, mutta kevään ensimmäisistä varsista ei tarvitse paljon poistaa.
Leikkaa varret paksuhkoiksi viipaleiksi. Siirrä palaset voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle tasaisesti sokeria ja raasta tuoretta inkivääriä. Tarkista, että sokeri ja inkivääri ovat mahdollisimman tasaisesti raparperin seassa.

Sekoita rasvaan hiutaleet, sokeri ja manteli- tai pähkinämurska. Ripottele seos tasaisesti raparperipalojen päälle.
Kypsennä paistosta 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Inkivääri sopii raparperin mausteeksi loistavasti.


Muscovadosokeri antaa raparperiin lakritsinaromia.


Murskatut mantelit tai pähkinät tukevoittavat muruseoksen.

Kuuma kohtaa kylmän, kun tarjoat juuri uunista otetun raparperipaistoksen kanssa jäätelöä.  

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti