keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Vaihteeksi uunibataatit

Uuniperunat eri täyttein maistuvat talvella todella hyviltä, mutta vaihtelu virkistää, joten tällä kertaa valitsin uunissa paahdettaviksi pari bataattia. Moni kotimaisten juuresten ja perunoiden vannoutunut ystävä jättää bataatit väliin, mutta itse en ole niin ehdoton. Toki lanttu ja nauris hyviä ovat, ja käytän niitä paljon, samoin kuin perunaa, maa-artisokkaa, porkkanaa ja juureksia laidasta laitaan. Bataatin ympärille voi koota hieman toisenlaisen makumaailman kuin mihin on totuttu.
Minusta bataatti maistuu niin makealta, että varaan sen seuraan jotain hapokasta ja jotain suolaista. Se on niin pehmeää, että lisään mukaan jotain rapeaa. Tällä kertaa pusersin uunibataateille limetin mehua ja rouhaisin myllystä suolaa ja pippuria. Hummustahna, avokado ja mustapavut täydensivät bataatin makua, ja tekivät annoksesta täyteläisen ja ruokaisan. Mustapapu on täydellinen pari bataatille myös värinsä puolesta. Myös tummat tomaatit tai paprikat sopisivat, jos niitä sattuisi saamaan.
Koska niin bataatit kuin täyteaineksetkin ovat rakenteeltaan melko pehmeitä, suosittelen rapeudeksi muutamia suolapähkinöitä, nachoja tai juuressipsejä annosten päälle. Raikkaus tulee limetistä, kevätsipulista ja korianterista. Pientä poltetta annos saa chilihiutaleista.


Uunibataatit, paputäyte ja hummus
(neljälle)
2 (melko isoa) bataattia
1–2 limettiä
¾ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
2 tlk (á 285/170 g) kypsiä mustapapuja
2 kevätsipulia
2 avokadoa
1 ruukku korianteria
suolattuja pistaasi- tai maapähkinöitä, nachoja, juuressipsejä tai muuta pientä rapeaa
1 annos hummustahnaa (ohje alla)
1 rkl oliiviöljyä
ripaus (savustettua) paprikajauhetta ja/tai chilihiutaleita


Harjaa bataatit juuresharjalla, kuivaa, ja pistele niihin sinne tänne reikiä haarukalla. Siirrä bataatit kevyesti öljytyllä alustalla 200-asteiseen uuniin. Anna niiden kypsyä vähintään 50 minuuttia.
Valmista hummus alla näkyvän ohjeen mukaan.

Huuhtele ja valuta mustapavut. Jätä kuivahtamaan siivilään. Leikkaa kevätsipulit vinottain viipaleiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja paloittele hedelmäliha. Puserra päälle limetinmehua. Irrottele korianterin lehdet ja hienonna varret mukaan. Laita kaikki täyteainekset pikkukulhoihin pöytään.

Jaa bataatit puolikkaina neljälle lautaselle. Ruokailijat puristavat päälle limetinmehua sekä ripauttavat vähän suolaa ja mustapippuria. Hummusta, mustapapuja, avokadoa, kevätsipulia, tilkan öljyä, korianteria ja (savu)paprikajauhetta tai chilihiutaleita kukin lisää mielensä mukaan. Helpointa on käyttää syömiseen haarukkaa ja veistä. Kuori irtoaa kuin itsestään.

Varaa rouskuvaksi elementiksi suolattuja pistaasi- tai maapähkinöitä. Maissinachot, juureslastut tai muut snacksit antavat sopivasti pureskeltavaa nekin, koska bataatti maistuu makealta ja on rakenteeltaan hyvin pehmeää.


Hummus
1 tlk (380/230 g) (kypsennettyjä) kikherneitä
1 dl sitruunanmehua
1 rkl tahimia eli seesamitahnaa
½ tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
½ dl oliiviöljyä
Pinnalle
1 rkl oliiviöljyä
(ripaus savupaprikajauhetta)
1 rkl hienonnettua kevätsipulia
Mittaa muuta ainekset paitsi valkosipuli ja öljy tehosekoittimen kulhoon. Soseuta ja siirrä tahna kulhoon.

Hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne ja öljy muihin aineksiin sekoittaen. Siirrä tahna laakealle pikkulautaselle, valuta pintaan lusikasta öljyä, lisää kevätsipulisilppua ja halutessasi paprikajauhetta.
Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Mustikka-kaurakukkoset – lempeät lämpimäiset


Mustikka ja kaura maistuvat useimpien mielestä herkullisilta, sopivat useimmille ja ovat ravitsemuksellisesti kiistatta suomalaisten raaka-aineiden parhaimmistoa. Yhdistin nämä kaksi voima-ainesta pieniksi mustikkakukoiksi annosvuokiin. Herkkua tuli, varsinkin, kun lisäsi kuuman kukkosen päälle sulamaan vaniljajäätelöä.


Mustikat poimin omasta pakastimesta, ja niitähän saa kotimaisina myös kaupasta teollisuuden pakastamina. Gluteenittomia kaurajauhoja hankin tavallisesta marketista. Useimmiten niin kalakukkojen kuin lanttu- ja juureskukkojenkin kuoritaikinoihin käytetään ruisjauhoja, ja kyllä ne sopivat mustikkakukkoihinkin, mutta minusta kaura vielä paremmin, kun on makeasta, kahvinkin kanssa nautittavasta herkusta kyse. 


Mustikka-kaurakukkoset
(6 pieneen, uuninkestävään vuokaan tai yhteen isompaan vuokaan)

Kuoritaikina
150 g voita tai rasiamargariinia
¾ dl sokeria
3 dl kaurajauhoja (pieni osa voi olla kauraleseitä)
1 tl leivinjauhetta
Mustikkatäyte
6 dl (pakaste)mustikoita
¾ dl hillosokeria
(lakritsinjuurijauhetta tai vaniljaa tai sitruunan- tai limetinkuoriraastetta)
Vuokien voiteluun
nokare voita tai margariinia
Aloita täytteestä. Kuumenna (jäiset) marjat kattilassa hillosokerin kanssa sekoitellen. Keittoaika voi jäädä noin puoleen pakkauksessa mainitusta, koska täyte kuumenee vielä uunissa. Mausta halutessasi lakritsijauheella, vaniljalla tai sitruskuoriraasteella. Jäähdytä seos.
Sekoita notkeaan rasvaan sokeri. Yhdistä kuivat ainekset ja lisää ne rasvaseokseen.
Voitele pikkuvuokien sisukset. Painele taikinaa jauhotetuin sormin vuokien pohjille ja reunoille. Pohjalle voi ripauttaa kauraleseitä sitomaan täytteen kosteutta. Jätä taikinaa ripoteltavaksi täytteen päälle.
Lusikoi mustikkatäyte taikinoituihin vuokiin. Murenna pinnalle taikinaa täytteen peitoksi.
Paista kukkosia 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Laita uunin pohjalle foliota tai leivinpaperia, koska mustikkalientä voi kuohua yli.
Tarjoa mustikkakukkoset vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
Vinkki: Voit käyttää täytteeseen joko pelkästään metsämustikoita tai pensasmustikoita tai yhdessä näitä molempia.
Huom. Mustikkakukko eli mustikkarättänä on alkujaan savolainen perinneherkku, johon käytetään ruisjauhoja. Täytteen mustikat usein vain pyöräytetään sokerissa ja perunajauhoissa.
Teksti, kuvat ja ohje: Pirjo Toikkanen