maanantai 23. tammikuuta 2017

Sesongin herkut: made ja veriappelsiini

Jos made on alkuvuoden sesongin kunkku, olkoon veriappelsiini kauden kuningatar. Molempiin on nyt ilo tutustua ja tehdä niistä talviherkkuja. Tein mateesta kalakeiton sijaan klassisen mademuhennoksen. Voin vilpittömästi suositella kaikkia kokeilemaan tätä hiottua ohjetta! Made pääsee muhennoksessa oikeuksiinsa, ja kastike on hurmaava.




Mademuhennos
noin 1 kg:n made
1 sipuli
1 l vettä
1 tl suolaa
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl kokonaisia valkopippureita
1–2 laakerinlehteä
tillinvarsia
2 dl kuivaa valkoviiniä (esim. Sauvignon blanc)

Kastike
3 rkl voita
5 rkl vehnäjauhoja
8 dl mateen keitinlientä
1 rkl sitruunanmehua
1 tl suolaa
1 dl kuohukermaa
noin 1 dl hienonnettua tilliä

Lisäksi
maustepippureita
Nylje made, avaa vatsa ja poista sisälmykset. Voit pyytää kauppiasta tekemään nämä vaiheet. Säästä maksa ja mahdollinen mäti. Huuhtele kala. Leikkaa poikittain noin viiteen osaan.
Kuori ja paloittele sipuli. Mittaa kattilaan vesi. Lisää sipuli, suola, pippurit ja laakerinlehdet. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää tillinvarret ja viini. Kuumenna uudelleen.
Nosta mateenpalaset kiehuvan kuumaan liemeen. Kypsennä niitä hiljalleen kiehuvassa liemessä noin 8 minuuttia. Kypsennä mahdollinen maksa erillään. Sille riittää noin 3–5 minuuttia.
Nosta kalapalat reikäkauhalla liemestä. Siivilöi liemi. Poista kalapaloista ruodot, mutta jätä kala mahdollisimman ehjiksi ja isoiksi paloiksi.
Sulata pinnoitettuun tai muuhun kastikekattilaan voita. Sekoita voisulaan jauhot. Kaada kalaliemi joukkoon vähitellen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Keitä noin viisi minuuttia.
Mausta kastike sitruunalla ja tillillä. Tarkista maku ja suolan määrä. Lisää peratut kalapalaset kastikkeeseen ja anna niiden kuumeta rauhallisesti.
Varaa pöytään jauhettua tai huhmareessa murskattua maustepippuria, jota voi halutessaan ripottaa ruoka-annokseen muhennoksen päälle.
Tarjoa mademuhennoksen kanssa höyrykypsennettyjä perunoita, porkkanoita ja parsakaalia tai broccoliinia.
Mateen voi hankkia kaupasta valmiiksi nyljettynä ja sisälmykset poistettuina, jolloin kalan valmistaminen ruoaksi sujuu tosi nopeasti.

Madepalaset kypsyvät maustetussa, hyvässä valkoviiniliemessä alle kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen ne voi perata täysin ruodottomiksi.

Valkolihaisessa mateessa on hienostunut maku ja keitinliemestä tehty kastike huippuhyvää.
Joko maistoit veriappelsiineja?
Veriappelsiinien paras aika on tammi-helmikuussa. Itse pidän tarocco-lajikkeesta, jossa hapokkuus ja makeus ovat mielestäni hyvässä tasapainossa. Niitä voi syödä ihan sellaisinaan, mutta vaihtelu virkistää. Valuta appelsiiniviipaleille marokkolaiseen tapaan hunajaa. Lisää ohjeeni mukaan suolaisiksi sattumiksi pistaasipähkinöitä ja lisäaromia antamaan kuivattua aprikoosia. Minttu sinetöi makukokonaisuuden!

Veriappelsiinisalaatti

4 veriappelsiinia
6 kuivattua aprikoosia
¾ dl pistaasipähkinöitä
2 rkl juoksevaa hunajaa
4 rkl tuoreita mintun lehtiä

Kastike
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl hienonnettua minttua


Kuori veriappelsiinit terävällä veitsellä leikkuulautaa vasten. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi aprikoosit ja murskaa pähkinät. Voit paahtaa pähkinät ensin.
Asettele hedelmäviipaleet laakealle tarjoilulautaselle tai annoslautasille limittäin. Lisää aprikoosit ja pähkinät. Valuta hunaja ja lisää mintunlehdet.
Mausta jogurtti hunajalla ja mintulla ja tarjoa kastike salaatin kanssa.

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kasvis-mozzarellapizza

Pizza on hyvää, kun pohjassakin on paljon makua ja täytteenä aromikas tomaattikastike. Lisäksi tarvitaan vain muutama herkullinen täyte: jotain mehevää ja jotain pureskeltavaa, yllätystä. Minun pizzassani pohja sai runsaasti makua, kun annoin taikinan kohota yön yli jääkaapissa. Tomaattikastikkeen keitin tomaattimurskasta sipulia ja mausteita lisäten.

Mozzarellajuusto suli pizzan päälle ihanasti ja paistetut savoijinkaalisuikaleet ja pikkutomaatit toivat mukavaa suutuntumaa. Usein kasvispizzoihin käytetään pinaattia, mutta sille löytyy hyviä vaihtoehtoja, esimerkiksi erilaiset mietojen kaalien tai voimakkaiden salaattien lehdet. Aivan lopuksi lisäsin päälle vielä runsaat keot rucolaa. Kannattaa kokeilla!


Kasvis-mozzarellapizza
(pellillinen tai kaksi pizzaa)

Pohja
2 dl lämpöistä vettä
10 g (1/5 pkt) tuorehiivaa
½ tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 rkl oliiviöljyä

Tomaattikastike
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
2 rkl tomaattisosetta
2 rkl fariinisokeria
¼ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl oreganoa

Lisäksi
2 isoa palloa (á 125 g) mozzarellajuustoa
5 lehteä savoijinkaalia    (tai pinaattia/kiinankaalia/endiiviä/sikurisalaattia/lehtikaalia/broccoliinia)
tilkka oliiviöljyä
ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria
muutamia kirsikkatomaatteja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja vähin eri jauhot, ensin puuhaarukalla sekoittaen, sitten käsin vaivaten, lopuksi spelttijauhot.  Vaivaa taikinaa käsin ensin viisi minuuttia. Lisää öljy ja jatka vaivaamista vielä toiset viisi minuuttia.
Peitä kulho liinalla tai kelmulla ja siirrä jääkaappiin. Anna kohota seuraavaan päivään, 12–20 tuntia.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota nämä öljytilkassa pannussa. Lisää tomaattimurska ja tomaattisose. Hauduta kastiketta hiljalleen 5–10 minuuttia. Mausta sokerilla, suolalla, pippurilla ja oreganolla. Siirrä jäähtymään.
Leikkaa mozzarellapalloset viipaleiksi. Leikkaa huuhdelluista savoijinkaalin lehdistä pois lehtiruodit ja suikaloi lehdet. Kuumenna pannussa tilkka öljyä ja paista suikaloitua savoijinkaalia niin, että se kypsyy ja vähän rapeutuukin. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla.
Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Kuumenna uunissa kaksi peltiä. Voit kuumentaa pizzan päälle tulevat tomaattiviipaleet uunissa leivinpaperin päällä pellillä.
Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja pyörittele jauhotetulla pöydällä palloiksi. Nosta pallot omille leivinpaperiarkeilleen ja painele litteiksi. Ripota molempien leipästen päälle jauhoja ja kauli ohuiksi pizzapohjiksi.
Siirrä pizzapohjat leivinpapereiden avulla kuumille pelleille ja levitä pohjien päälle tomaattikastiketta. Koko määrä ei kahdelle pizzalle mahdu, vain noin puolet, joten siirrä loppu jääkaappiin.
Lisää pintaan mozzarellaviipaleet ja paistetut savoijinkaalisuikaleet. Rouhi juustoviipaleille pippuria ja lisää pieniä, uunissa paistettuja tomaattiviipaleita.
Paista pizzoja kuumassa uunissa 8–9  minuuttia. Leikkaa pizzat annospaloiksi noin neljälle hengelle. Tarjoa lisänä rucolaa.
P.S. Käytän jäljelle jääneen tomaattikastikkeen ja savoijinkaalin huomenna osaksi pataruokaa tai keittoa. Jos jotain tähän pizzaan lisäisin, voisinpa viipaloida tomaattikastikkeeseen siitake- tai herkkusieniä.
Teksti, ohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen