Keitot ovat mieliruokiani. Olen kokeillut eri tavoin joitain klassikkokeittoja yhä uudelleen tavoitteenani saada aikaan se kaikkein paras lopputulos. Huomaan usein palanneeni sipulikeittoon, monesti myös borssiin, kesäkeittoon, bouillabaisseen, minestroneen tai tomaattikeittoon.
Tänään valmistin jälleen sipulikeittoa. Tällä kertaa niin, että käytin liemenä sienilientä. Tulos maistui makean umamiselta ja herkulliselta!
Sipulikeitto-ohjeeni sai alkunsa vuonna 2015, jolloin puutarha-alan järjestöt olivat valinneet sipulin Vuoden vihannekseksi. Ohjetta julkaistiin laajasti, ja se sai paljon hyvää palautetta. Julkaisin reseptin myös kirjassani Rouva Kasviksen parhaat jälleen hieman kehitettynä versiona. Nyt tekemäni sipulikeitto pohjautuu näihin aiempiin kokeiluihin. Muuntelin sitä hieman, ja tein keiton sieniliemeen.
Sipulikeittoon tarvitaan sipuleita reilusti, pilkottuina iso kulhollinen.
Sieniliemen voi tehdä itse. Lisään sieniliemen ohjeen alla näkyvän reseptin loppuun vinkkinä. Helpoiten se kuitenkin valmistuu sieniliemikuutioista, joita voi nykyään ostaa suomalaisistakin ruokakaupoista. Aiemmin näitä liemikuutioita hankittiin Italian matkoilta tai tilattiin Italiasta nettikaupan kautta.
Sipulikeiton täydentävät juustokuorrutteiset leivät. Raastoin voidelluille leipäviipaleille gruyèrejuustoa.
Juustokuorrutteiset leivät leivinpaperin päälle pellille ja gratinoitaviksi uuniin.
Sipulikeitoista parhain
8
melko isoa sipulia (800 g)
2 pulleaa valkosipulinkynttä
50 g voita (tai puolet rypsiöljyä)
1 tl kuivattua timjamia (tai 2 tähtianista)
2 rkl vehnäjauhoja
1 ¼ l sienilientä, lihalientä tai osaksi molempia
3 dl valkoviiniä tai olutta
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
mustapippuria myllystä
4 tuoretta timjamin tai persiljan oksaa
(tilkka konjakkia)
Lisäksi
4–6 täysjyväpaahto- tai maalaisleipää
2 rkl voita tai rypsiöljyä
120 g gruyèrejuustoa
Kuori
sipulit, leikkaa neljään osaan ja edelleen viipaleiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.
Sulata kattilassa voi, lisää sipulit, valkosipulit ja kuivattu timjami. Kuullota
sipuleita miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia niin, että ne makeutuvat.
Sekoittele välillä ja tarkkaile, etteivät sipulit pääse yhtään kärähtämään.
Kuumenna liemi eri kattilassa.
Ripota
jauhot sipuleille siivilän läpi ja sekoita. Kaada kuuma liemi ohuena nauhana,
ensin noin puolet, ja sekoita. Kaada joukkoon loppu liemi, kuumenna kiehuvaksi
ja lisää viini tai olut sekä soijakastike. Anna keiton porista hiljalleen miedolla
lämmöllä noin tunnin ajan.
Tarkista
maku ja lisää muutama kierros pippuria myllystä. Jos haluat keitosta erityisen juhlavan,
voit maustaa sen tilkalla konjakkia. Lisää pinnalle tuoretta timjamia tai
persiljaa.
Raasta
juusto. Voitele leipäviipaleet ja ripota pintaan juustoraastetta. Kuorruta
niitä leivinpaperin päällä pellillä uunin yläosassa 250 asteessa niin, että
pinta saa kaunista väriä.
Annostele
keitto ja nosta jokaiselle ruokailijalle keiton päälle kuorrutettu juustoleipä.
Voit leikata leivän kulmittain kolmioiksi.
Tällä ohjeella keittoa tulee reilut annokset neljälle, mutta kuudellekin keittoa riittää. Tilanne ja se, tarjotaanko keitto alkuruokana vai ainoana ruokalajina, vaikuttaa totta kai.
Sieniliemi
Tarvitset
kilon verran tuoreita herkkutatteja tai voit ostaa kaupasta kilon ruskeita
herkkusieniä. Paloittele puolet sienistä kattilaan. Lisää vettä peitoksi asti,
kuumenna ja keitä 2 tunnin ajan. Lisää loput sienet paloiteltuina kattilaan ja
keitä vielä tunnin ajan. Siivilöi, ja liemi on käytettävissä ruokiin. Voit myös
keittää lientä edelleen kokoon, jolloin saat tiivistetyn sieniliemen. Mausta
sillä kastikkeita ja viimeistele keittoja.
Ruokakaupoista
voit ostaa sieniliemikuutioita, jotka ovat käteviä käyttää. Niissä on suolaa
noin 1 %.
Teksti, ohje ja kuvat:
Pirjo Toikkanen