sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Sipulikeitto parhaimmillaan

Keitot ovat mieliruokiani. Olen kokeillut eri tavoin joitain klassikkokeittoja yhä uudelleen tavoitteenani saada aikaan se kaikkein paras lopputulos. Huomaan usein palanneeni sipulikeittoon, monesti myös borssiin, kesäkeittoon, bouillabaisseen, minestroneen tai tomaattikeittoon.

Tänään valmistin jälleen sipulikeittoa. Tällä kertaa niin, että käytin liemenä sienilientä. Tulos maistui makean umamiselta ja herkulliselta!


Sipulikeitto-ohjeeni sai alkunsa vuonna 2015, jolloin puutarha-alan järjestöt olivat valinneet sipulin Vuoden vihannekseksi. Ohjetta julkaistiin laajasti, ja se sai paljon hyvää palautetta. Julkaisin reseptin myös kirjassani Rouva Kasviksen parhaat jälleen hieman kehitettynä versiona. Nyt tekemäni sipulikeitto pohjautuu näihin aiempiin kokeiluihin. Muuntelin sitä hieman, ja tein keiton sieniliemeen.

Sipulikeittoon tarvitaan sipuleita reilusti, pilkottuina iso kulhollinen.

Paloiteltuja sipuliviipaleita täytyy hauduttaa voissa hitaasti puolisen tuntia. Mausteena kuivattua timjamia.

Sieniliemen voi tehdä itse. Lisään sieniliemen ohjeen alla näkyvän reseptin loppuun vinkkinä. Helpoiten se kuitenkin valmistuu sieniliemikuutioista, joita voi nykyään ostaa suomalaisistakin ruokakaupoista. Aiemmin näitä liemikuutioita hankittiin Italian matkoilta tai tilattiin Italiasta nettikaupan kautta.

Sipulikeiton täydentävät juustokuorrutteiset leivät. Raastoin voidelluille leipäviipaleille gruyèrejuustoa.

Juustokuorrutteiset leivät leivinpaperin päälle pellille ja gratinoitaviksi uuniin.  

Keitto on valmis nautittavaksi! Se tuoksuu ja maistuu täyteläiseltä ja makealta. 


Sipulikeitoista parhain

8 melko isoa sipulia (800 g)
2 pulleaa valkosipulinkynttä
50 g voita (tai puolet rypsiöljyä)
1 tl kuivattua timjamia (tai 2 tähtianista)
2 rkl vehnäjauhoja
1 ¼ l sienilientä, lihalientä tai osaksi molempia
3 dl valkoviiniä tai olutta
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
mustapippuria myllystä
4 tuoretta timjamin tai persiljan oksaa
(tilkka konjakkia)
Lisäksi
4–6 täysjyväpaahto- tai maalaisleipää
2 rkl voita tai rypsiöljyä
120 g gruyèrejuustoa

Kuori sipulit, leikkaa neljään osaan ja edelleen viipaleiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Sulata kattilassa voi, lisää sipulit, valkosipulit ja kuivattu timjami. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia niin, että ne makeutuvat. Sekoittele välillä ja tarkkaile, etteivät sipulit pääse yhtään kärähtämään. Kuumenna liemi eri kattilassa.

Ripota jauhot sipuleille siivilän läpi ja sekoita. Kaada kuuma liemi ohuena nauhana, ensin noin puolet, ja sekoita. Kaada joukkoon loppu liemi, kuumenna kiehuvaksi ja lisää viini tai olut sekä soijakastike. Anna keiton porista hiljalleen miedolla lämmöllä noin tunnin ajan.

Tarkista maku ja lisää muutama kierros pippuria myllystä. Jos haluat keitosta erityisen juhlavan, voit maustaa sen tilkalla konjakkia. Lisää pinnalle tuoretta timjamia tai persiljaa.

Raasta juusto. Voitele leipäviipaleet ja ripota pintaan juustoraastetta. Kuorruta niitä leivinpaperin päällä pellillä uunin yläosassa 250 asteessa niin, että pinta saa kaunista väriä.

Annostele keitto ja nosta jokaiselle ruokailijalle keiton päälle kuorrutettu juustoleipä. Voit leikata leivän kulmittain kolmioiksi.

Tällä ohjeella keittoa tulee reilut annokset neljälle, mutta kuudellekin keittoa riittää. Tilanne ja se, tarjotaanko keitto alkuruokana vai ainoana ruokalajina, vaikuttaa totta kai.

Sieniliemi

Tarvitset kilon verran tuoreita herkkutatteja tai voit ostaa kaupasta kilon ruskeita herkkusieniä. Paloittele puolet sienistä kattilaan. Lisää vettä peitoksi asti, kuumenna ja keitä 2 tunnin ajan. Lisää loput sienet paloiteltuina kattilaan ja keitä vielä tunnin ajan. Siivilöi, ja liemi on käytettävissä ruokiin. Voit myös keittää lientä edelleen kokoon, jolloin saat tiivistetyn sieniliemen. Mausta sillä kastikkeita ja viimeistele keittoja.

Ruokakaupoista voit ostaa sieniliemikuutioita, jotka ovat käteviä käyttää. Niissä on suolaa noin 1 %.

Teksti, ohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti