perjantai 11. maaliskuuta 2022

Moussaka - lempeän herkullista uuniruokaa

Ihminen kaipaa lohdullista ruokaa rauhoittamaan mieltä esimerkiksi juuri nyt,  maailman sotauutisten keskellä. Itselläni tulivat mieleen uuniruuat, peruna ja lapsuuden maitokastike. Muistin kreikkalaisen moussakan, ja niinpä tein sitä suomalaisena, perunaa sisältävänä versiona.

Käytin tähän uuniruokaan puolet perunaa ja puolet munakoisoa. Moussakassa on jotain samaa kuin lasagnessa. Lasagnen tapaan tähänkin vuokaruokaan tarvitaan jauhelihakastiketta, jonka valmistin yksinkertaisesti karitsan jauhelihasta yrtein ja tomaattisoseella maustaen. Maitokastikkeeseen sulatin emmentaljuustoraastetta.

Moussaka-ohje ei ole hätäiselle eikä kiireiselle kokkaajalle. Aikaa valmistamiseen kuluu rauhallisesti edeten useampi tunti, mutta tekeminen on ainakin itselleni mieluisaa ja rauhoittavaa, kun siihen niin asennoituu ja varaa sen ajan.

Viipaloidut munakoisot itketin. En kitkeryyden poistamiseksi vaan rakenteen kiinteyttämisen takia. Lisäksi paahdoin viipaleet uunissa kevyesti öljyttyinä. Samoin paahdoin perunaviipaleet ennen vuoan kokoamista. Kärsivällisyys on tätä ruokaa tehdessä hyve.

Moussaka

1 kg munakoisoja
1 kg perunoita (esim. Annabelle)
suolaa (munakoisojen itketykseen)
2 rkl oliiviöljyä
Jauhelihakastike
400 g karitsan jauhelihaa
1–2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
2 rkl tomaattisosetta
½ tl suolaa
¼ tl kanelijauhetta
2 tl kuivattua timjamia, minttua tai oreganoa
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 ½ dl vettä, punaviiniä tai mietoa kasvislientä
Juustokastike
2 rkl voita tai margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
½ l kevytmaitoa
½ tl suolaa
pieni ripaus muskottipähkinää
valkopippuria myllystä
2 ½ dl emmentaljuustoraastetta

Huuhtele ja kuivaa munakoisot. Leikkaa poikittain noin sentin viipaleiksi ja lado viipaleet leivinpaperin päälle. Rouhaise niille suolaa myllystä ja jätä vetäytymään. Kun pintaan on noussut nestettä, kuivaa viipaleet talouspaperilla. Sivele pintaan kevyesti öljyä ja kypsennä 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Kuori ja viipaloi perunat. Siirrä leivinpaperin päälle ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna paistinpannussa tilkka öljyä ja lisää pannuun jauheliha sekä hienonnetut sipulit. Paista sekoitellen kypsäksi ja mausta samalla tomaattipyreellä, yrtillä, suolalla, kanelilla  ja pippurilla. Lisää nestettä niin, että seoksesta tulee kosteaa.

Juustokastiketta varten sulata rasva kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot. Lisää maito vähin erin koko ajan sekoittaen tai vispilällä vatkaten niin, että kastikkeesta tulee sileää. Kypsennä noin viiden minuutin ajan. Lisää juustoraaste sekoittaen kastike tasaiseksi.

Kokoa moussaka tilavaan, laakeaan vuokaan: pohjalle ohuelti jauhelihakastiketta, sitten kerros munakoisoviipaleita, perunaviipaleita ja päälle loppu jauhelihakastike sekä loput munakoiso- ja perunaviipaleet.

Peitä pinta juustokastikkeella. Kypsennä moussakaa 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.

Nauti herkku vaikkapa kirsikkatomaattien saattelemana!

Teksti, ohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti