lauantai 18. elokuuta 2018

Kesäkurpitsa-pannuleipä


Ilmojen viiletessä alkaa tehdä mieli lämmintä, uunituoretta leipää tai sämpylöitä. Kokeilepa pannuleipää! Sämpylöiden pyörittelyn sijaan taputtelet taikinan leivinpaperin päälle pellille yhtenäiseksi levyksi. Saat maukasta pannuleipää tai peltileipää – kuinka vain. Ennen uuniin laittamista pannuleipään kannattaa merkitä annospalojen rajat taikinapyörän avulla.


Nyt kesäkurpitsoiden aikaan raastoin kesäkurpitsaa korvaamaan osan taikinaan tarvittavasta nesteestä. Se teki lopputuloksesta mehevän ja maukkaan. Hiivaleipäjauhoista puolestaan korvasin osan kaurahiutaleilla ja kauraleseillä. Tämä pannuleipä on laktoositonta ja vatsaystävällistä. Myöskään kananmunaa ei tarvita. Rasvana käytin rypsiöljyä ja pinnan voitelin aromikkaalla oliiviöljyllä.


Painelin jokaiseen annospalaan kirsikkatomaatin puolikkaan ja tuoretta rosmariinia. Lämmin leipä tuoksuu aina hyvältä, tämä erityisesti. Uunituoreena pannuleipä on taivaallisen hyvää! Halkaise annospala, voitele voilla ja lisää raejuustoa, aah. Loppu kannattaa heti pakastaa kertaeriin tuleviin ihaniin aamuihin.

Kaurahiutaleet ja kauraleseet parantavat taikinan makua ja ravintoarvoa. Mehevä kesäkurpitsa korvaa osan taikinaan tarvittavasta nesteestä.


Kesäkurpitsa-pannuleipä
(20–24 palaa)
300 g (1–2 kpl) kesäkurpitsaa
1 pkt (50 g) hiivaa
5 dl kädenlämpöistä vettä
1 ½ tl suolaa
¾ dl siirappia
1 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
14 - 15 dl hiivaleipäjauhoja
½ dl rypsi- tai oliiviöljyä + ½ dl
Pinnalle:
10 - 12 kirsikkatomaattia
rosmariininoksia
kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä
Huuhtele ja raasta kesäkurpitsat. Sekoita kulhoon raaste, kädenlämpöinen vesi, hiiva, suola, siirappi sekä kaurahiutaleet ja -leseet. Lisää hiivaleipäjauhot vähin erin, loppuvaiheessa öljy ja alusta kimmoisaksi, melko pehmeäksi taikinaksi. Peitä ja anna kohota kaksinkertaiseksi. 
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla, ripota päälle jauhoja ja kumoa taikina keskelle paperia. Lisää hieman jauhoja pinnalle ja painele taikina jauhotetuin käsin tasaiseksi kerrokseksi. Anna kohota 10 minuuttia.
Jaa taikinalevy 20–24  palaan taikinapyörällä. Huuhtele ja halkaise kirsikkatomaatit. Paina tomaatinpuolikas jokaiseen ruutuun. Sivele peltileipä kevyesti öljyllä. Ripottele pintaan siemeniä ja painele kevyesti rosmariininoksia.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Ohje, kuvat ja teksti: Pirjo Toikkanen



 Pannuleipä menossa uuniin...ja alla juuri uunista otettuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti