sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Kesän paras salaatti

Varhaiskaalista valmistamaani salaattia pidän kesän parhaana lisäkesalaattina monestakin syystä. Maku tekee vaikutuksen tietysti ihan ensimmäisenä. Lähellä, kotimaassa kasvatettu varhaiskaali erottuu edukseen kauempaa tuoduista. Makua voi luonnehtia houkuttavan puhtaaksi ja raikkaaksi.  Nautittavuutta lisää hyvä suutuntuma, koska varhaiskaali on yhtä aikaa mehevää ja rapeaa.
Kesäinen coleslaw kotimaan varhaiskaalista


Ravintoarvonsa puolesta varhaiskaalista on pelkkää hyvää sanottavaa. Kaloreita kertyy vain vähän, mutta sitäkin enemmän kivennäisaineita, vitamiineja ja flavonoideja, myös kuitua. Mieluiten valmistan varhaiskaalisalaatin coleslaw-tyyppisesti. Valmistus ja salaatin muuntelu tilanteen mukaan on helppoa vaikka mökillä, ja salaattia voi tehdä jääkaappiin useammaksi käyttökerraksi.
Kesän ensimmäisiä avomaan kasvisherkkuja: varhaiskaalia, nippuporkkanoita ja retiisejä


Puhtoiset varhaiskaalit ovat kasvaneet harson alla. Ne on istutettu huhtikuussa.


Terävä veitsi ja leikkuulauta riittävät työvälineiksi.


Laadukkaista aineksista ei voi syntyä muuta kuin herkullista ruokaa!


Kesäinen coleslaw

2 kotimaista varhaiskaalia (á 450 g)
sitruunan- tai limetinmehua (noin 1/2 dl)
½ tl suolaa
1/2 nippua retiisejä tai pari kesäporkkanaa
muutama tuoreyrtin oksa, esim. minttua, (lehti)persiljaa tai tilliä
Kastike:
1 ½ dl turkkilaista jugurttia
4–5 rkl laadukasta majoneesia (esim. Hellman’s)
1 rkl sitruunan- tai limetinmehua
½ tl suolaa
2 tl sinappia (esim. Dijonin) tai 1 - 2 tl raastettua piparjuurta
mintun- tai persiljanlehtiä
Huuhtaise kaalit ja leikkaa neljään osaan. Leikkaa lohkot ohuiksi suikaleiksi ja siirrä kulhoon. Puserra joukkoon sitrusmehua ja ripauta suolaa. Sekoittele kahdella lusikalla nostellen.
Sekoita kastikkeen ainekset ja tarkista maku. Yhdistä kastike kaalisalaattiin ja siirrä colewslaw peitettynä jääkaappiin vetäytymään.
Tarjoiluvaiheessa lisää salaattiin huuhdottuja, suikaloituja retiisejä tai nippuporkkanoita. Salaatti sopii oikeastaan kaiken kesäruuan kaveriksi: lihalle, kalalle, makkaralle, kasvisruualle. Säädä täydennykset ja maustaminen sen  mukaan, mitä muuta lautasella on. Oikein hyvältä salaatti maistuu sellaisenaankin välipalana.
Varhaiskaalisalaatti on loistovalinta grillatulle ja savustetulle ruualle.
Vinkki: Voit lisätä esim. mökillä salaattiin villivihanneksia, vaikkapa vuohenputken pieniä versoja, mausteenomaisesti siankärsämön lehtiä, sileitä, pieniä voikukanlehtiä tai nuoria poimulehtiä.
Varhaiskaalisalaatti maustuu ja mehevöityy jääkaapissa.


Katso myös tämä: Varhaiskaalista coleslaw
http://rouvakasvis.blogspot.com/2016/04/varhaiskaalista-coleslaw.html


Tuotetietoutta varhaiskaalista Kasviskoulussani
www.rouvakasvis.fi /kasviskoulu
Teksti, kuvat ja ohje: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti