tiistai 19. marraskuuta 2019

Misolla maustetut siikafileet ja fenkolisalaatti

Misokeitto on monelle tuttu aamiaisruoka ulkomaan matkoilta, lempeä vatsalle ja täyteläinen maultaan. Aiemmin olen kotikeittiössä käyttänyt annospusseihin pakattua misotahnaa lähinnä vain liemiin, mutta tällä kertaa kokeilin tahnaa kalan maustamiseen. Mielestäni vähän uudenlainen, helppo tapa maustaa.  Siikafileet saivat pintaansa täyteläisen umamista makumaailmaa.



Valmistin ensin fenkoli-appelsiinisalaatin ja sekoitin maustetahnan uunin kuumetessa. Tämän jälkeen kalafileet joutuivat pöytään nopeasti ja helposti.




Miso on japanilainen, käyneistä soijapavuista valmistettu tahna. Se on japanilaisessa keittiössä keskeinen raaka-aine, joka sopii muun muassa keittoihin, marinadeihin ja kastikkeisiin.
Misoa varten soijapavut on ensin höyrytetty, lisätty suolaa ja käymisprosessi on herätetty erityisellä tätä varten tarkoitetulla aineksella. Käymisprosessilla valmistettu tahna antaa ruokaa miellyttävän täyteläistä, umamista makua.

Villinä kasvanutta, nahallisiksi fileiksi perattua siikaa.

Misotahnalla maustetut siikafileet
4 nahallista siikafileetä (á 120–150 g)
Mausteseos
1 dl (vaaleaa) misotahnaa
1 tl raastettua (luomu)appelsiinin kuorta
1 tl fariinisokeria
1 rkl appelsiininmehua
1 rkl riisiviiniä eli miriniä
1 ½ rkl japanilaista soijakastiketta
(1 tl raastettua inkivääriä)
Lisäksi
kevät- tai ruohosipulia

Sekoita kulhossa misotahnaan muut mausteseoksen ainekset niin, että saat siveltävän tahnan.
Asettele siikafileet leivinpaperin päälle pellille nahkapuoli alaspäin. Sivele miso-mausteseosta fileille.
Kypsennä 225-asteisessa uunissa ensin 5 minuuttia. Peitä kalafileet sitten kevyesti alumiinifoliolla ja jatka kypsentämistä toiset 5 minuuttia. Poista folio ja pidä kaloja vielä uunissa muutama minuutti.
Nosta tarjolle ja ripota pintaan kevätsipulirenkaita.

Fenkoli-appelsiinisalaatti
1 salaattifenkoli
1 appelsiini
versoja ja/tai ituja
Kastike
3 rkl sitruunanmehua
½ dl oliiviöljyä
tilkka juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia
ripaus mustapippuria myllystä
Lisäksi
kevät- tai ruohosipulia

Halkaise fenkoli ja leikkaa mandoliini-vihannesleikkurilla ohuiksi viipaleiksi.
Kuori ja paloittele appelsiini. Huuhtaise ja valuta versot tai idut.

Sekoita sitruunanmehuun muut kastikkeen ainekset. Asettele salaattiainekset laakealle vadille ja valele päälle kastiketta. Ripauta päälle kevätsipulirenkaita.
Teksti ja kuvat: Pirjo Toikkanen

3 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ihana resepti! Kyselen vielä, kovin jälkikäteen, voiko "limaista" kevätsipulia käyttää, mihinkään?

    VastaaPoista
  3. Kiitokset, mukava saada palautetta! Poistaisin kevätsipulista nuutuneet ja selvästi pilaantuneet kohdat ensin kokonaan. Sitten voisi kokeilla huuhtoa ja laittaa kylmään veteen niitä "limaisia". Katsoa, onko niistä syötäväksi. Vaikea näkemättä arvioida.

    VastaaPoista