sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Pinaatti-herne-mozzarellapiirakka, suolainen piirakka osa 2

Suolaisten piirakoiden ohjeita ei ole koskaan liikaa. Niitä tarvitaan eri tilanteisiin ja eri vuodenaikoina. Edeltävä postaukseni antaa takuuvarman ohjeen sieni-poropiirakkaan. Pinaatti- tai villivihannes-fetapiirakkaa olen tehnyt usein, ja sen ohje löytyy blogistani 25.4.2016 nimellä Paras villivihannespiirakkani. Nyt halusin tehdä hieman toisenlaisen vihreän piirakan.


Valitsin täytteeseen tuoretta pinaattia, koska tähän aikaan sitä on hyvin saatavilla. Toinen vaihtoehto olisi ollut lehtikaali. Lisäksi halusin käyttää pakasteherneitä. Nämä ovat täytteen pääainekset.


Myös pohjataikinaan kokeilin jotain uutta. Spelttijauhoista olen aina pitänyt, joten ne olivat helppo valinta. Rasvana käytin rypsiöljyä. Samaan tapaan kuin Välimeren maissa suositaan suolaisessa leivonnassa oliiviöljyä. Taikina onnistui todella hyvin, ja sitä voi pitää terveellisenä.

Koska feta toistuu ruokaohjeissa nykyään usein lähes kaikessa, suosin tällä kertaa mozzarellaa. Tämän voi oikein hyvin vaihtaa myös burrataan.


Pinaatti-herne-mozzarellapiirakka

Pohja
3 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
1 dl kylmää vettä
ripaus vehnäjauhoja
Täyte
2 ps babypinaattia (yhteensä 160 g)
1 ps pakasteherneitä (200 g)
1 pullea valkosipulinkynsi
mustapippuria myllystä
ripaus jauhettua muskottipähkinää
½ tl suolaa
(tuoretta minttua)
1 pallo mozzarellajuustoa (125 g)
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna

Sekoita spelttijauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää öljy puuhaarukalla sekoitellen ja kylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi.

Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 26 cm) jauhotetuin käsin. Nosta taikina vuoan reunoille saakka. Tue taikinareunat painamalla ne alumiinifolio- tai leivinpaperisuikaleilla vuoan sisäreunoja vasten.

Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Huuhtele pinaatinlehdet. Voit saksia lehtiä pienemmiksi suoraan siivilässä, jos lehdet ovat isoja tai niissä on pitkiä varsia. Siirrä pinaatti valutettuna kuumaan kuivaan paistinpannuun ja anna nesteen haihtua. Lisää mukaan myös jäiset herneet ja anna niiden sulaa.

Mausta pinaatti-herneseos hienonnetulla tai hienoksi raastetulla valkosipulilla, pippurilla, suolalla, varovasti muskotilla ja halutessasi tuoreella, hienonnetulla mintulla. Sekoittele.

Siirrä pinaatti-herneseos esipaistetulle pohjalle. Tarkista, että ainekset ovat tasaisesti jakautuneina. Revi mozzarella-pallosta palasia täytteen päälle.

Vatkaa kananmuna kerman joukkoon ja kaada piirakkatäytteelle.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Teksti, ohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti