lauantai 20. marraskuuta 2021

Sieni-poropiirakka, suolainen piirakka osa 1

Suolaisille piirakoille on aina kysyntää: iltapalaksi, vierastarjoiluihin, juhliin – aina maistuu. Sieniä on moni poiminut pitkin loppukesää ja syksyä. Nyt on aika käyttää niitä myös leivonnassa. Pohjataikina on helppo sekoittaa itse, ja se on kokemukseni mukaan myös maukkain.

Pohjataikinaan käytän aina ainakin osaksi täysjyväjauhoja. Rasvaksi voi valita voita. Se maistuu hyvältä, mutta itse käytän nykyään leivonnassakin pehmeitä, sydänystävällisiä rasvoja. Rasiamargariini, jonka rasvapitoisuus on vähintään 60 prosenttia, toimii hyvin.

Piirakkapohjat on hyvä esipaistaa ilman täytettä, jotta pohja varmasti valmiissa piirakassa on kypsää eikä ikävän kosteaa tahnaa. Taikinan levitän reunoille saakka, koska täytyyhän täytteelle olla tilaa. Varmistan reunojen pysymisen suojaamalla reunataikinat alumiinifoliosuikaleilla esipaiston ajaksi.

Piirakkaan sopivat monet eri sienet, tavallisimmin tutut kantarellit ja suppilovahverot. Moni on pakastanut niitä. Itse olen ostanut jo useamman kerran pieniä ”vauvakantarelleja”, jotka on säilötty tölkkiin suolaliemeen. Niitä ei tarvitse edes pilkkoa. Valutan sienet (noin 350 g) siivilässä ja huuhtelen kylmällä vedellä. Kuumennan sieniä kuivassa paistinpannussa, kunnes enin kosteus haihtuu.

Kylmäsavuporo on kätevintä hankkia valmiiksi viipaloituna, jolloin pienten palasten leikkaaminen käy helposti ja nopeasti.

Lämpimänä sieni-poropiirakka maistuu ihanan ruokaisalta. Kuivatun timjamin tilalla voit käyttää tuoretta timjamia (noin 1 rkl) tai rosmariinia.

Sieni-poropiirakka

Pohja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100 g rasiamargariinia (60 % rasvaa) tai voita
2 rkl kylmää vettä
vuoan voiteluun margariinia tai voita
Täyte
noin ½ l käyttövalmiita sieniä (esim. kantarelleja tai suppilovahveroita)
1 iso (puna)sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
80 g kylmäsavustettua poroa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 tl kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
¾ tl suolaa
noin 125 g juustoraastetta

Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Paloittele mukaan rasva ja nypi ainekset murumaiseksi seokseksi käsin.

Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 26 cm) tasaisesti ja nosta se myös reunoille. Suojaa taikinareunat vuoan reunoja vasten alumiinifoliosuikaleilla, jotta reunat pysyvät paikoillaan myös paiston aikana. Siirrä vuoka jääkaappiin tai pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.

Käsittele sienet. Paloittele tarvittaessa. Kuumenna kuivalla paistinpannulla, jotta neste haihtuu, jos sienet ovat kosteita. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne pannussa öljytilkassa pehmeiksi.

Leikkaa savuporo pieneksi silpuksi. Vatkaa kananmunat kermaan ja mausta timjamilla, pippurilla ja suolalla.

Esikypsennä pohjataikinaa 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Poista foliosuikaleet ja lisää pohjalle ensin sieni-sipuliseosta, sitten porosilppu ja kaada päälle muna-kerma-mausteseos.

Ripottele pintaan juustoraastetta. Paista piirakkaa uunin alaosassa noin 30 minuuttia.

Teksti, ohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti