keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Keltajuuri-linssi-juustosalaatti

Tänä syksynä kaupoista, maatiloilta, toreilta ja halleista on voinut hankkia tutun punajuuren lisäksi punajuuren erivärisiä sisaruksia. Kelta- ja raitajuuren lisäksi huomasin kaupan jopa valkojuurta. Värit inspiroivat minua niin, että olen ihastuksen vallassa kokeillut näitä sadonkorjuun meheviä juurikkaita.



Keltajuuren käyttö on yhtä helppoa kuin punajuurenkin. Keltajuuri ei värjää kuten punajuuri. Samat ohjeet ja kypsymisajat käyvät molemmille. Ne keltajuuret, joita olen maistellut, ovat olleet selvästi makeampia kuin punajuuret. Muutoin puna- ja keltajuuri maistuvat samankaltaisilta. Kuvassa keltajuuren lisäksi raitajuurta.

Keltajuuri säilyttää kypsennettäessä värinsä hyvin. Väri jopa tehostuu ja syvenee huomattavasti, kun keltajuuria keittää tai paahtaa uunissa. Kypsennetyt keltajuurenlohkot tuovat vahvan värinsä ansiosta ruokalautaselle voimaa.

Paahdoin kelta- ja raitajuuret uunissa karkeaan suolaan painettuina. 200-asteisessa uunissa keskikokoiset syysjuurekset kypsyivät tunnissa ja vartissa. Kuvan isoin keltajuuri vaati 1,5 tunnin kypsymisajan. Talvella, kun juurekset ovat jo pitkään varastoituja, kypsymisaika on pari tuntia. 
Taustatietoa kelta- ja raitajuuresta osoitteessa www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu.


Keltajuuri-linssi-juustosalaatti

2–3 keltajuurta
karkeaa suolaa
1 tammenlehtisalaatti
1 tlk (noin 300 g) kypsiä, tummia linssejä
2 kotimaista päärynää
nokare voita
noin 200 g vuohenjuustoa (chèvre)
granaattiomenan siemeniä tai kuivattuja karpaloita
auringonkukan- tai kurpitsansiemeniä
Kastike
6 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 rkl balsamicoa
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
1 tl hunajaa
tuoretta timjamia


Kaada uunivuokaan karkeaa suolaa niin paljon, että voit siihen asetella pestyt keltajuuret. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 1 tunti 15 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tässä vaiheessa ja jatka kypsentämistä tarvittaessa.

Yhdistä kastikkeen aineet pieneen lasitölkkiin ja ravista sekaisin.

Revi huuhdotut, kuivatut salaatinlehdet tarjoiluvadille. Huuhtele ja valuta siivilässä säilykelinssit. Sekoita linsseihin osa kastikkeesta ja nostele linssit lusikalla salaattipedille.


Leikkaa päärynät pitkittäin lohkoiksi. Kuumenna paistinpannussa voita ja paista päärynälohkot. Nosta salaattiin.

Revi vuohenjuusto suoraan salaattiainesten päälle. Pirskota mukaan kastiketta.
Lisää salaattiin granaatinomenan siemeniä tai kuivattuja karpaloita ja kuumassa pannussa paahdettuja siemeniä.

Tarjoa salaatti hyvän leivän ja lopun kastikkeen kanssa. Tämän salaatin pariksi sopii rapea leipä, täysjyväpatonki, myös ruislastut tai kaurakorput.

Teksti, ruokaohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen

Henkilökuva: Sami Repo




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti