torstai 22. lokakuuta 2020

Leipäjuustopaistos ja marjoja

Leipäjuusto tuli tutuista tutuimmaksi lapsuudessani. Äiti teki sitä usein. Niinpä vielä aikuisenakin leipäjuusto on nostalgiaherkku monessa: salaatissa, grillissä kuumennettuna, pataruuassa, jälkiruokana, ravitsevana välipalana ja kahvin kanssa. Useimmiten lämmitän juustopalaset pienessä kermatilkassa ja lisään päälle kauden marjoja.

Ostan leipäjuuston valmiina kaupasta. Lämmitettynä se houkuttaa monesti enemmän kuin jääkaappikylmänä. Kuumennetun paistoksen pinnan saatan maustaa kardemummalla, joka sopii loistavasti leipäjuustoon varsinkin, kun paistos tarjotaan kahvin kanssa. Kaneli ei itseäni leipäjuuston maustajana viehätä, vaikka sitä näkee kyllä käytettävän - makuasia, josta ei sovi kiistellä.

Mietin, mikä kahvi leipäjuuston pariksi kaikkein parhaiten kävisi. Aikoinaan Paula-palvelussa työskennelleenä alkoi tämäkin kiinnostaa. Otin yhteyttä Pauligin kuluttajapalveluun, ja tummapaahtoista kahvia suosittelivat, Presidenttiä tai Juhla Mokkaa.

Jotkut haluavat ripauttaa paistoksen pintaan ennen kuumennusta tummaa ruoko- tai muscovadosokeria, mutta minusta niin leipäjuusto kuin uunijuustokin ovat juustoja, joten ei kiitos sokeria omaan juustooni.

Sen sijaan marjat voivat olla kevyesti makeutettuja. Marjoina käytän saatavilla olevia kauden marjoja: lakkoja, viinimarjoja, vadelmia, joskus myös marja- tai hedelmähilloja. Metsäiset maut pukevat rustiikkista leipäjuustoa. Rosmariinin tai timjaminoksat sopivat varsinkin lakan ja karpalon makumaailmoihin.

Leipäjuustopaistos ja marjoja

300–400 g leipäjuustoa

noin ¾ - 1 dl kuohukermaa

vuoan voiteluun voita

pintaan kardemummaa

Lisäksi:

marjoja, esim. lakkoja, kuivattuja karpaloita, mustaherukoita, tyrnimarjoja, ruusunmarjahilloa

tuoretta rosmariinia ja/tai timjamia

Paloittele leipäjuusto. Voitele uunivuoka voilla tai vuoraa esim. valurautainen paistinpannu leivinpaperilla ja voitele paperin pinta kevyesti.

Lisää juustopalaset yhteen kerrokseen ja valele päälle kermaa, mutta muista, että juustosta irtoaa kuumennettaessa jonkin verran nestettä, joten pieni määrä kermaa riittää.

Lisää marjoja pinnalle harvakseltaan. Jätä ainakin toinen puoli marjoista lisättäväksi myöhemmin.

Paista 200 - 225 -asteisessa uunissa 10–15 minuuttia, kunnes kerma kuplii kuumana.

Uunista otettua ripottele paistoksen pintaan kardemummaa. Lisää marjoja ja muutamia yrtinoksia. Tarjoa välittömästi. Pöydässä voi jokainen lisätä marjoja juustopaistoksen seuraan haluamansa määrän.

Leipäjuusto kotikeittiössä valmistaen

Olen kokeillut leipäjuuston valmistusta kaupan maidosta, ja kyllähän se juustonjuoksuttimen avulla tavallaan onnistuukin. Oman kokeiluni olen tallentanut blogiin 13.7.2016.

https://rouvakasvis.blogspot.com/2016/07/leipajuustoa-kotikeittiosta-kesamarjoja.html

Kuvassa kaupunkikodin sähköuunissa paistamaani leipäjuustoa, jonka kanssa kokeilin ruusunterälehtihilloa. Myös ruusuhillon ohje em. blogipostauksessa.

Maalaistaloissa leipäjuusto tehtiin ennen vanhaan itse ternimaidosta, mieluiten kuulemma neljännen lypsykerran ternimaidosta. Ensimmäisen lypsykerran ternimaito paistettiin uunijuustoksi, josta kuva alimpana. Perinteiseen tapaan leipäjuusto paahdettiin pilkulliseksi juustolaudalla avotulen äärellä.

Jos jostain pystyt hankkimaan ternimaitoa, paista se uunijuustoksi. Nykyään se  on harvinaista herkkua. Näin se sujuu: Kaada ternimaito voideltuun uunivuokaan ja mausta suolalla. Paista 175-asteisessa uunissa, kunnes maito hyytyy. Helppoa ja herkullista!

Teksti, ohjeet ja kuvat: Pirjo Toikkanen



1 kommentti:

  1. Betway Casino Online: NJ Sportsbook, NJ Promo Code
    The Betway Casino 안성 출장샵 bonus code for 하남 출장안마 New Jersey is now 충청북도 출장샵 available to use on new, New Jersey residents 진주 출장마사지 will also get their first 부산광역 출장샵 four deposits,

    VastaaPoista