maanantai 10. kesäkuuta 2019

Lähikasvisten parhaat

(Postaus on tehty maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta)

Uuden satokauden ensimmäiset lähellä tuotetut kasvikset saadaan Suomessa pöytiin kesäkuussa. Siitä alkaa minun kasvisvuoteni ja erityinen makujen juhla. Oman maan juuri maasta nostetut varhaisperunat, auringon kypsyttämät mansikat ja aromikkaan tillin tunnistaa varmasti jokainen suomalainen ylivertaisiksi herkuiksi. Nyt nostan kesäkasviksista kielen päälle muutaman muunkin: kesäkuulta varhaiskaalin, heinäkuulta broccoliinin eli varsiparsakaalin ja elokuulta kotimaisen makean maissin. (Kesäkeittokuva: Pirjo Toikkanen)

Varhaiskaali - kesäkuun ohittamaton kasvisherkku

Varhaiskaalin sato valmistuu oloissamme kesäkuun alussa, ja kausi kestää reilun kuukauden verran. Heinäkuussa voidaan jo puhua herkullisesta kesäkaalista, sitten syys- ja myöhemmin talvikaalista. Varhaiskaali kuuluu kasvisesikoisiin eli primööreihin, joita tulee arvostaa erityisherkkuina. Kuvittele, miltä maistuu ja tuntuu laadukas varhaiskaali. Haukatessa se rapsahtaa raikkaasti, mehukkaana ja puhtaana, ja se maistuu makealta.
Kun pitelet käsissäsi tuoretta varhaiskaalin kerää, kannattelet yksinkertaisesti kesän parasta salaattiainesta niin maun kuin ravintoarvonkin puolesta. Saat siitä vain vähän kaloreita, mutta sitäkin enemmän kivennäisaineita, vitamiineja, flavonoideja ja kuitua. Varhaiskaalin valmistamisen salaatiksi osaat vaikka unissasi. Näin se sujuu:
Puolita kaali tai useampikin ja leikkaa terävällä veitsellä leikkuulaudalla ohuiksi suikaleiksi. Siirrä isoon kulhoon ja ripauta joukkoon hieman suolaa ja purista sitruunanmehua. Kastikkeeksi sekoitat paksua jugurttia ja hyvää majoneesia. Mausta sitruunanmehulla, sinapilla ja tuoreyrtillä, vaikkapa tillillä. Yhdistä kastike kaalisuikaleisiin kahdella lusikalla nostellen ja siirrä kulho peitettynä jääkaappiin.

Voit nauttia kaalisalaatin sellaisenaan, mutta saat vaihtelua, kun yhdistät mukaan viipaloituja retiisejä tai raastettua porkkanaa, joskus omenaa tai tuoretta ananasta, ehkä uutta sipulia, ruohosipulia, minttua tai muita mieliyrttejäsi. Varhaiskaalisalaatti sopii grillattujen ja savustettujen ruokien kaveriksi, niin makkaralle kuin lihalle tai kalallekin, myös sämpylöiden ja tacojen täytteeksi, mihin vain. (Yllä oleva kuva Pirjo Toikkasen kirjasta Rouva Kasviksen parhaat, Otava, 2017)


Innokas grillaaja grillaa myös varhaiskaalia. Leikkaa kaali lohkoiksi, sipaise pintaan öljyä ja hunajaa, ripauta suolaa ja paahda ulkogrillissä tai kuumassa uunissa, kunnes pinta saa houkuttavan rusketuksen. (Paahdetut varhaiskaalit -kuva: Pirjo Toikkanen)

Tunnetko jo broccoliinin eli varsiparsakaalin?

Broccoliinista voin sanoa, että joskus toiveet toteutuvat. Olin tutustunut broccoliiniin, Suomessa varsiparsakaaliksi ja Englannissa nimellä tenderstem kutsuttuun kasvikseen tämän vuosituhannen alussa. Ihastuin siihen heti ja niinpä olin onnessani, kun se muutama vuosi sitten saatiin Suomeen ja sitä jopa viljellään Suomessa. Kun kauppoihin saadaan heinäkuussa kotimaista varsiparsakaalia, kannattaa maistaa ja ihastua sen vihantaan aromiin. Samaa tunnistan myös esim. poimintatuoreista herneistä tai vasta maasta nostetusta vihreästä parsasta.


Broccoliini maistuu pehmeän makealta ja lempeältä. Lähellä tuotettuna sitä voi syödä vaikka sellaisenaan, raakana tai sen voi pikaisesti höyrykypsentää, grillata tai paahtaa uunissa. Koko kasvi on syötävää, aivan kuten tavallisessa parsakaalissakin. Ravitsemuksellisesti broccoliini on vähintään yhtä arvokas kasvis kuin parsakaali, jota pidetään yhtenä kaikkein terveellisimmistä kasviksista maailmassa. (Broccoliini-kantarelli-purjoannos -kuva: Pirjo Toikkanen)
Broccoliinia voi nauttia samaan tapaan kuin vihreää parsaa. Voisula, sitruunavoi, hollandaisekastike tai vaikkapa vadelmalla maustettu majoneesi, paistettu kantarelli-purjoseos, uppomunat tai aasialaisittain maustettu kastike sopivat sen seuraksi. Grillattaviksi broccoliinit ovat omiaan. Asettele ne ritilälle tai parilalevyn päälle. Varren ympärille jotkut kiepauttavat pekonia. Jos ladot broccoliinit halsteriin tai kiinnität ne levyksi cocktailtikkujen avulla, käsittely grillattaessa helpottuu.

Poimintatuoreena maissintähkä maistuvimmillaan

Jo elokuussa alkaa kauppoihin ilmestyä kotimaisia maissintähkiä. Kausi jatkuu vielä syyskuussakin. Monille maissitiloille voi mennä itse poimimaan ja ostamaan satoa. Lähellä kasvatettu maissi on eri luokkaa, oikeastaan täysin eri asia kuin muoviin pakatut, esikypsennetyt tuontimaissintähkät, joita monet grillaavat aikaisesta keväästä syksyyn saakka aina edes huomaamatta lähimaissin valmistumista.


Kotimaan maissi on mehukasta, makeaa herkkua, jota voi syödä tuoreeltaan, ilman kypsennystä. Poista suojalehdet, jotta saat näkyviin vaaleankeltaiset ”jalokivirivistöt”. Nauti auringonkeltaiset jyväset suoraan haukaten tai irrota ne veitsellä. On helppo huomata, kuinka uskomattoman aromikkaita ja makeita ne ovat! Toki tähkät voi myös kokonaisina kypsentää. Keittoajaksi riittää viisi minuuttia tai grillissä kypsentäen 15 minuuttia koko ajan käännellen. Samassa ajassa maissintähkä kypsyy myös uunissa. (Maissikuva: Pirjo Toikkanen)

Muistetaan myös nämä

Kolmen edellä valitsemani lisäksi nimeän vielä muutaman parhaista parhaan:
-        suloiset, puhtoiset kesän kukkakaalit

-        herneenpalot, joiden maku on ihanan vihanta

-        alkukesän vihreät parsat

-        nauriit ovat ikisuosikkejani, jo lapsuudesta tuttuja

-        pehmeä keräsalaatti, se vanhanajan isoäidin salaatin aines

-        aromikas kasvihuonekurkku ja avomaan kurkku

-        uudet perunat, suomalaiset mansikat, kesän juuressato

-        maailman aromikkain tilli (Voileipäkakkukuva: Pirjo Toikkanen)





Jos kiinnostuit kesäkasviksista, kokeile näitä:




Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

Herkullista kasviskesää kaikille! t. Rouva Kasvis 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti