torstai 1. marraskuuta 2018

Uunivuokaan riistamureke, väriperunat ja kauden kasvikset

Teen usein ruokaa One pot dish -periaatteella, joka tarkoittaa, että kaikki ainekset kypsyvät kerralla uunissa - joko pellillä tai uunivuoassa. Tällä kertaa inspiroivat värilliset perunat ja riistamureke yhdessä kauden kasvisten kanssa.


Kasviksissa kiehtoo moni asia, eivät vähiten upeat värit kasvisten vaihtelevan muotokielen ohella. Eriväriset juurikkaat, kuten kelta- ja raitajuuri, sekä monen väriset porkkanat ovat jo tuttuja, mutta olin todella ilahtunut, kun sain kokeiltavaksi sinisiä ja punaisia perunoita. Vaaleiden ja keltaisten pottujen lisäksi löytyy lajikkeita, joiden väri on vahvan sininen, violetti tai punainen.



Itse asiassa tummat värit ovat perunan vanhoja, alkuperäisiä värejä. Läntisessä naapurimaassa myydään jo eriväristen perunoiden sekoituksia. Niitä odotan meillekin! Lisää perunasta Sanna Mansikkamäen upeassa uutuuskirjassa Peruna, ks. tiedot ja kuva alimpana.



Myöhäissyksy on riista-aikaa. Suosittelen Kati Pohjan uutuuskirjaa Riistaa lautasella, joka näkyy alimmassa kuvassa. Nyt tein omalla ohjeellani yksinkertaisesti mureketta hirvenjauhelihasta, jota mehevöitin hieman possunlihalla ja päällystin murekkeen pekonilla. Lisäsin murekkeeseen myös hienonnettua lehtiselleriä. Se antaa yhdessä timjamin ja katajanmarjojen kanssa herkullista makua.
 

Kastikkeeksi sopii etenkin lohkoperunoille piparjuuriraasteella maustettu ranskankerma. Ja varaapa raikasteeksi granaattiomenan siemeniä! Nyt on niiden aika.


Riistamureke
½ dl ruokakermaa
1 dl sieni-, kasvis- tai riistalientä
½ dl korppujauhoa
1 sipuli
1 lehtisellerin varsi (tai juuriselleriä)
2–3 rkl rypsiöljyä
400 jauhelihaa (esim. hirvenlihaa ja osa possua)
1 kananmuna
¾ tl suolaa
mustapippuria myllystä
muutama murskattu katajanmarja
2 rkl tuoretta, hienonnettua timjamia
Pinnalle
kokojyväsinappia ja tomaattisosetta
reilu 100 g pekoniviipaleita

Lisäksi

piparjuuriraasteella maustettua ranskankermaa

granaattiomenan siemeniä
Sekoita kulhoon kerma, liemi ja korppujauhot. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna lehti- tai juuriselleri. Kuullota sipuli ja selleri tilkassa öljyä.
Sekoita murekeainekset huolellisesti keskenään. Voitele laakea uunivuoka ja muotoile murekeseos tasapaksuksi pötköksi nurkasta nurkkaan. Sivele pintaan sinappia ja tomaattisosetta. Peitä mureke pekoniviipaleilla.

Tarjoa lisäksi piparjuuriraasteella maustettua ranskankermaa. Ripauta annoksiin granaattiomenan siemeniä piristeeksi ja antamaan raikkautta.
Vinkki: Jauhelihan tilalle voit kasvisversioon vaihtaa härkäpapuvalmisteen ja valita kermaksi esim. kaurakermaa. Sideaineena toimii kikhernejauho kananmunan sijaan ja pekonin tilalle sopii voitelu esim. rosmariiniöljyllä.
Perunat ja kasvikset
Lisää murekkeen ympärille vuokaan paloiteltuja kasviksia ja perunaa oman mielesi mukaan. Itse valitsin porkkanaa, lehtiselleriä, sipulia ja valkosipulia sekä tummia Violet Queen ja punaisia Mullberry Beauty -perunoita, joita sain kokeiltaviksi. Blue Kongo on monelle tuttu sininen peruna, ja lajikkeita on toki muitakin. Voit hyvin valita lohkoperunoiksi myös esim. Annabelle, Marabel tai Melody -perunoita, joiden saatavuus on hyvä.
Kokeile kasviksena myös kurpitsanlohkoja tai juuripersiljaa, joka on yksi mielijuureksistani. Keltajuuri tai eriväriset porkkanat sopivat hyvin. Sipaisin aineksille ennen uuniin laittamista vähän öljyä ja lisäsin mausteeksi suolaa, pippuria sekä timjamia.
Kypsennä mureke-peruna-kasvisvuokaa 175–200 -asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Itse valitsin uunista alkuun 180 astetta ja loppuvarttiin 200 astetta.


Kolme kovaa: kasvikset, riista ja perunat

1. Sanna Mansikkamäki ja Pia Inberg, Peruna (Readme, 2018) – kaikki perunasta ohjeineen
2. Kati Pohja ja Mikko Mäntyniemi, Riistaa lautasella (WSOY, 2018) – kaikki riistasta ohjeineen
3. Pirjo Toikkanen, Rouva Kasviksen parhaat (Otava, 2017) – yli sata kasvista ohjeineen, mukana myös peruna

Neljänneksi näiden kirjojen seuraan kannattaa lisätä luonnonkaloista kertova ja ruokaohjeita antava kirja.

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti