keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Vohvelitaikinaan nokkosia tai pinaattia

Jos sinäkin omistat vohvelipannun, suosittelen, että nyt se on aika kaivaa esille ja ottaa käyttöön. Voit paistaa vohvelipannussa kesän parhaat, vihreät vohvelit, kun rikastat taikinan nokkosilla tai käytä vohveleihin pinaattia, jos hyviä nokkosmaastoja ei ole lähellä.


Innostuin tekemään nokkosvohveleita mökillä iltaruoaksi, koska huomasin, että meillä kasvoi terhakoita nokkosenversoja ihan lähituntumassa, entisen juhannuskokon paikalla. Olimme ostaneet tulomatkalla lähiruokakaupasta ihanaa kotijuustoa. Pakkaus kertoi sen valmistetun kyytönmaidosta Kontiomäellä. Juusto oli pehmeän täyteläistä, paistettua muna-piimäjuustoa, jota oli helppo kuumentaa pannussa vohveleiden lisäkkeeksi.

Nokkosvohvelit maistuivat mainioilta ja riittivät hyvin ateriaksi. Koska sähköä ei ollut käytettävissä, sai aggregaatti meuhkata sähköntuottajana. Kuvasin nokkosvohvelit mökin kuistilla ja nokkoset laiturilla. Vihreiden vohveleiden ohjeellani syntyy neljälle hengelle jokaiselle oma, tuhti vohvelinsa. Paistamiseen ei siis mene paljonkaan aikaa. Vohvelit voi vastapaistettuina päällystää ihan millä itse haluaa.

Kun palasimme kaupunkiin, hain vohvelipannun täälläkin vaatekomeron perukoilta esille. Tällä kertaa paistoin lounasruoaksi pinaattivohveleita ulkona pergolassa. Edellisillalta oli jäänyt jääkaappiin tabbouleh-salaattia, joten levitimme sitä vohveleiden päälle. Kokeile sinäkin! Molempi parempi – käytitpä nokkosia tai pinaattia, juustoa tai salaattia!
Kuvassa tuoreita pinaatinlehtiä.

Vihreät vohvelit
(4 tuhtia vohvelia)
2 l nokkosenversoja tai tuoretta pinaattia
1 kananmuna
1 kananmunan keltuainen
2 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ dl pullomargariinia tai sulatettua voita
2 kevätsipulia tai pieni nippu ruohosipulia
1 kananmunanvalkuainen
Paistamiseen
½ dl pullomargariinia tai sulatettua voita
Lisäkevaihtoehdot
1. grillattuja juustoviipaleita, esim. piimä-munajuustoa, leipäjuustoa tai halloumia
villivihanneksia, esim. mustikanlehtiä ja poimulehtiä
2. tabboulehsalaattia ja basilikaa


Jos haluat vohveleiden kanssa tabboulehia, valmista se ensin jääkaappiin vetäytymään.
Huuhtele tuoreet nokkosen- tai pinaatinlehdet ja kiehauta eli ryöppää ne väljässä vedessä. Valuta, kuivaa hieman talouspaperilla painellen ja nosta leikkuulaudalle nyytiksi. Hienonna veitsellä leikaten.
Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Vatkaa muna maidon joukkoon. Erottele toisesta munasta keltuainen taikinaan ja valuta valkuainen toiseen kulhoon. Lisää jauhoseos koko ajan sekoittaen.
Huuhtele ja hienonna kevätsipulit tai ruohosipulit ja sekoita ne taikinaan.
Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja kääntele taikinaan juuri ennen vohveleiden paistamista.

Kuumenna vohvelipannu. Lisää pinnoille rasvaa. Paista taikina neljäksi melko paksuksi vohveliksi.
Valmistele lisäke:

1.       Kuumenna paloiteltu juusto grillissä tai paistinpannussa. Voit kuumentaa juuston myös vohvelipannussa.

2.       Tee tabbouleh alla näkyvän ohjeen mukaan.
Jaa vohvelit jokaiselle ruokailijalle valmiiksi lautasille ja lisää päälle kuumennettua juustoa ja villivihanneksia ja/tai tabboulehsalaattia.
Kuvassa kiehautettua, hienonnettua nokkosta.


Tabbouleh-salaatti

4 dl kypsennettyä täysjyväcouscousia tai bulguria
5 tomaattia pieninä kuutioina
1 punasipuli hienonnettuna
1 dl persiljaa hienonnettuna
2 rkl minttua hienonnettuna
2 rkl korianteria hienonnettuna
2 rkl sitruunanmehua
½ dl oliivi- tai rypsiöljyä
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä

Kypsennä couscous (tai bulgur) pakkauksen ohjeen mukaan: Mittaa 2 dl couscousia kattilaan. Kaada päälle 2 dl kiehuvaa, suolalla maustettua vettä. Peitä kattila kannella 6 minuutiksi. Sekoita kypsä couscous ilmavaksi haarukalla nostellen.
Yhdistä kaikki aineet keskenään ja anna tabboulehin vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.
Teksti, kuvat ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen
P.S. Kuvassa vohvelipannu, jolla äitini paisteli vohveleita 1960-luvulla! Kauniina esineenä olen laitteen tallentanut, mutta siihen kiinnitettävä johto on kadonnut, joten en toistaiseksi pysty tätä pannua käyttämään. Muoto ja vohveleiden malli on kyllä paras mahdollinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti