Näytetään tekstit, joissa on tunniste makealeivonnainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makealeivonnainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Vadelmainen pumpulikakku

Pumpulikakku on vanhanajan kahvikakku, joka saa pumpulinpehmeän rakenteensa siitä, että jauhoina käytetään perunajauhoja. Pumpulikakku tuli mieleeni, kun mietin vadelmakakun leipomista. Pumpulisuus ja vadelmat kuulostavat luoduilta toisilleen.

Halusin säilyttää pumpulikakun gluteenittomana, joten jauhotin vuoan mantelijauheella. Samaan tarkoitukseen sopivat myös kookoshiutaleet. Pumpulikakun ohjeita on julkaistu monia, mutta kiinnostavin ja leivonnaiselle lisähohdetta antava on nimenomaan Kultarannan pumpulikakku.


Oma ja sesongin leivonnainen pumpulikakusta tuli, kun tein kakun irtopohjavuokaan niin, että lisäsin taikinan kahtena eränä ja laitoin väliin puoli litraa tuoreita vadelmia. Taikinassa voin määrä tuntui melko isolta, mutta en halunnut poiketa Kultarannan ohjeesta.


Tarjosin kakun kanssa vadelmakastiketta, joka kruunasi ihanuuden!
Vadelmainen pumpulikakku

3 kananmunaa
2 ¾ dl hienoa sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria (tai lakritsinjuurijauhetta)
4 dl perunajauhoja
250 g voita
noin ½ l vadelmia
mantelilastuja
Vuokaan
voiteluun voita
jauhottamiseen mantelijauhetta
Pinnalle
noin ¼ l vadelmia
tomusokeria


Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle niin, että kiristät sen reunojen väliin. Voitele pohja ja vuoan reunat huolellisesti ja jauhota mantelijauheella kauttaaltaan.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vatkaa munat ja sokeri hyvin kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja kääntele muna-sokerivaahtoon.
Sulata ja kiehauta voi ja lisää se tulikuumana taikinaan koko ajan sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten. Rasvan tulee sekoittua kunnolla taikinaan.

Kaada taikinasta noin puolet vuokaan. Ripottele vadelmat tasaisesti päälle. Lisää pinnalle loppu taikina. Ripottele päälle mantelilastuja.
Paista kakkua uunin alaosassa noin 50 minuuttia.

Avaa ja poista vuoan reunat ja siirrä kakku leivinpaperin avulla tarjoilualustalle. Leikkaa ylimääräinen paperi pois.

Lisää kakun päälle vadelmia ja tuprauta tomusokeria teesiivilän läpi. Voit tarjota lisänä vadelmakastiketta.


Vadelmakastike
4 dl vadelmia
tilkka vettä (noin ¼ dl)
2 rkl sokeria


Mittaa aineet kattilaan ja kuumenna sekoitellen kiehumispisteeseen.
Painele kastike siivilän läpi, jotta saat siitä aivan sileän. Siirrä lasinekkaan tai muuhun tarjoiluastiaan.

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kaikkein parhaat mustikkapiirakat

Jos et pääse mustikkametsään, metsämustikoita saa toki toreilta ja kaupoistakin. Talvella käytän pakastettuja mustikoita smoothieen, mutta kesällä maistuvat tuoreet mustikat mielestäni parhailta viilin päällä tai mustikkamaitona. Toki käytän mustikoita myös leivontaan ja jälkiruokiin.

Pyöreään piirakkavuokaan leivottu mustikkatorttu on suussa sulavaa herkkua vaniljajäätelön kanssa joko jälkiruokana tai kahvipöydässä. Pullataikinapohjainen puolestaan maistuu heti lämpimänä jääkylmän maidon parina, vähän jäähtyneenä myös kahvin tai teen kanssa.
Pullataikinapohjaisen piirakkaohjeeni salaisuus on se, että pyöräytän mustikkoihin vadelmahilloa ja lisään täytteen alle keksimurusia. Pienen erän vadelmahilloa ehtii keitellä helposti taikinan kohoamisen aikana, kun käyttää hillosokeria. Näin täyte on mehevä, eikä se valu.

Tyystin toisenlaista mustikkapiirakkaa minulla on tapana tehdä piirakkavuokaan. Se on pikemmin mustikkatorttu. Lapseni ovat nimenneet tämän pieninä kuhmupiirakaksi, koska pinnalle tulee somia valkuais-kookospilviä. Tätä leivonnaista on tarjottu meillä monissa perhejuhlissakin. Pohjataikinan olen yleensä maustanut kardemummalla, mutta nyt kokeilin lakritsijauhetta, ja se vaikutti hyvältä idealta.
Pullataikinapohjainen mustikkapiirakka
(pellillinen)

Taikina
3 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
¾ tl suolaa
1 dl sokeria
(kananmunaa, voitelusta ylijäävä)
2 tl hienonnettua kardemummaa
noin 8 ½ dl vehnäjauhoja
100 g voita tai rasiamargariinia (ra 60 %)
Vadelmahillo
½ l vadelmia
1 dl hillosokeria
Lisäksi
4 kpl digestive-keksejä (noin 50 g)
1 l mustikoita
Voiteluun
kananmunaa
Varaa pullataikinan aineet huoneenlämpöön. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maitoon. Lisää suola, sokeri ja osa voiteluun tarvittavasta kananmunasta. Vatkaa ensin munan rakenne rikki ja valuta taikinaan reilu neljännes.

Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista. Vatkaa vellimäistä seosta, jolloin siihen muodostuu sitkoa. Lisää jauhoja koko ajan alustaen. Jätä jauhoista desilitran verran erilleen lisättäväksi vasta rasvan lisäämisen jälkeen.
Lisää huoneenlämpöinen rasva ja jatka alustamista. Lisää loput jauhot vähitellen. Lisää jauhoja ja alusta sen verran, että taikina alkaa irrota kulhon reunoista.  

Peitä taikinakulho ja siirrä lämpimään paikkaan, esimerkiksi lämpimällä vedellä täytettyyn vesialtaaseen tai johonkin vedottomaan paikkaan kuten mikroaaltouuniin. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Tähän menee noin puoli tuntia.
Sillä välin kun taikina kohoaa, valmista vadelmahillo. Mittaa vadelmat kattilaan, kuumenna ja sekoita joukkoon hillosokeri. Keitä sekoitellen 10 minuuttia. Siirrä kattila sivuun.

Vaivaa kohonnutta taikinaa jauhotetulla pöydällä ja kauli uunipellin kokoiseksi levyksi. Ota ristikon tekemistä varten taikinaa sivuun ja jatka vielä kaulimista. Piirakan reunat saavat mennä hieman reunojen yli. Nosta taikinalevy leivinpaperin päälle pellille.
Murskaa keksit ja ripottele murut taikinan päälle. Ne sitovat mustikoista valuvaa nestettä.

Sekoita vielä vähän lämpimään tai jo jäähtyneeseen vadelmahilloon mustikat. Nostele ja levitä seos piirakkapohjalle.
Leivo lopusta taikinasta ohuita tankoja ja asettele ne ristikoksi piirakan päälle. Käännä taikinan reunat täytteen päälle.

Anna piirakan kohota 10 minuuttia. Voitele ristikko ja piirakan reunat munalla.  Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 20–30 minuuttia.


Maukas mustikkatorttu

Pohja
2 munan keltuaista
1 dl sokeria
1 dl voisulaa tai pullomargariinia
1 tl lakritsinjuurijauhetta (tai kardemummaa)
1 tl leivinjauhetta
2 dl spelttijauhoja (tai vehnä- tai grahamjauhoja)
Täyte
6 dl mustikoita
½ dl hillosokeria
Pinnalle
2 munan valkuaista
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita
Sekoita keltuaiset ja sokeri keskenään puuhaarukalla. Lisää joukkoon rasva.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan.

Voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 26 cm). Nosta taikina vuokaan ja taputtele jauhotetuin käsin pohjalle ja reunoille. Käytä jauhoja säästelemättä, koska mustikoista valuu nestettä. Voit jopa ripauttaa vähän korppujauhoja varsinkin keskikohtaan.
Pyöräytä hillosokeri marjoihin ja levitä täyte pohjataikinalle.

Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri ja pyöräytä muutamalla ranneliikkeellä kookoshiutaleet vaahtoon.
Nostele valkuais-kookosvaahtoa kahdella lusikalla nokareina mustikoiden päälle.

Aseta uuniritilä uunin pohjalle. Paista mustikkatorttua 200-asteisessa uunissa ritilän päällä noin 20 – 25 minuuttia.
Anna tortun vähän asettua ennen tarjoamista, että sitä on helpompi annostella. Voit tarjota lisänä vaniljajäätelöä. 
Kuvassa uuniin valmis mustikkatorttu kookos-valkuaisvaahtopilvineen.

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

torstai 5. toukokuuta 2016

Hedelmäinen sitruunatorttu

Jos äitienpäivän kahvipöytään olet miettimässä makeaa tarjottavaa, ehdotan harkitsemaan hedelmäistä sitruunatorttua. Se valmistuu helposti. Kouluikäinen lapsikin osaa sen tehdä, pienemmät aikuisen valvonnassa.

Taputtelin valmiin, pyöreämuotoisen kauramurotaikinan piirakkavuokaan. Täytin sen sitruunaisella kerma-munaseoksella ja paistoin.

Huomasin, että uunista otetun leivonnaisen on hyvä antaa vähän jäähtyä ja kiinteytyä ennen mintunoksien ja hedelmien lisäämistä. Hedelmät ja yrtit pysyvät näin raikkaina.

Lusikoin osan hedelmäsalaatista sitruunatortun päälle ja osan tarjosin erikseen. Mintunoksat antoivat keväistä lisäväriä ja makua.


Meillä helppo, hedelmäinen sitruunatorttu juhlisti helatorstaita ja syntymäpäiväkahveja. Toukokuun alun hedelmistä löytyi keväisen vihreitä ja aurinkoisen keltaisia sävyjä.

Sitruunat ovat toukokuussa kauden hedelmiä. Tuore ananas, mango, kiivit ja papaija sopivat hyvin salaatiksi. Jos pakastimessa on marjoja, nekin käyvät, ja onhan niitä kaupassa jo tuoreita tuontimarjojakin.
 
Hedelmäinen sitruunatorttu

1 pakastettu, pyöreä kauramurotaikina (380 g)
1 – 2 rkl voita tai margariinia
Täyte
3,3 dl (1 tlk) ruokakermaa (10 %)
1 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
2 sitruunan mehu (1 dl)
1 sitruunan raastettu kuori
Hedelmiä valinnan mukaan, esim.
viinirypäleitä
kiiviä
papaijaa
mangoa
appelsiinia
ananasta


Anna taikinan sulaa huoneenlämmössä tunnin ajan. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina vuokaan. Painele tasaisesti sekä pohjaan että reunoille.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Sekoita kermaan kunnolla sokeri, munat, sitruunanmehu ja kuoriraaste. Kaada seos taikinan täytteeksi.

Siirrä vuoka varoen ja tasaisin liikkein uunin keskiritilätasolle. Lapsi tarvitsee tässä kohtaa aikuisen apua, ettei täytettä loiskahda kuumaan uuniin.

Paista torttua 40 minuuttia.
Kuori ja paloittele hedelmät samaan tapaan kuin tekisit hedelmäsalaattia. Sekoita palaset keskenään tai jätä omiksi ryhmikseen.

Anna leivonnaisen hieman jäähtyä. Nostele hedelmäpalaset mielesi mukaisesti. Osan salaatista voit tarjota erikseen. Koristele mintunoksin.
Alla olevan sitruunatortun pinnalle ripautin lasten iloksi strösseleitä.
Teksti, kuvat ja ohje: Pirjo Toikkanen