torstai 10. maaliskuuta 2016

Maa-artisokkaa sapaksina ja valkosipulidippi

Kotimaisen maa-artisokan satokausi ajoittuu syyskuusta aina kevättalveen saakka. Sosekeiton sijaan halusin tehdä niistä tällä kertaa jotain muuta. Paahdoin suloiset maa-artisokat lohkoiksi paloiteltuina uunissa, ja söimme niitä valkosipulikastikkeeseen dipaten. Hyvää tapasruokaa! Ja suomalaisista aineksisista tehtynähän tämän suupalan nimi kuuluu: sapas.


Maa-artisokka on ohutkuorinen, vaaleamaltoinen mukula, joka maistuu makealta, pähkinäiseltä ja aavistuksen savulta. Mukuloissa on inuliinia, joka hajoaa elimistössä fruktoosiksi ja ravintokuiduksi. Tämän vuoksi maa-artisokkaa on suositeltu erityisesti myös diabeetikoille.


Maa-artisokalla ja latva-artisokalla ei ole muuta tekemistä keskenään kuin se, että näiden kahden kasviksen maut muistuttavat jonkin verran toisiaan. Maa-artisokka on sukua auringonkukalle, ja latva-artisokka on ohdakekasvi. Keltaiset maa-artisokan kukkaset ovat itsellenikin tuttuja omalta kasvimaaltani. Keltaiset kukat muistuttavat auringonkukkaa, joskaan ne eivät ole yhtä loistokkaita ja kookkaita, pikemmin vaatimattoman arkisia.


















Raakana maa-artisokka maistuu rouskuvan rapealta, kuin vesikastanjalta. Keitettäessä maa-artisokat kypsyvät nopeammin kuin perunat. Ne ovat herkullista sosekeittona, johon voi yhdistää myös palsternakkaa. Nuorina mukulat ovat sileäpintaisia ja pyöreähköjä, helposti kuorittavia tai puhtaiksi harjattavia.

Kokeile uunipaahdettuja maa-artisokkia. Kotikokkaajien vanha viisaus kuuluu: uunissa paahdettuna kaikki on parempaa!
Uunipaahdetut maa-artisokat
1 kg maa-artisokkia
2 – 3 rkl rypsiöljyä
2 tl (karkeaa) suolaa
1 tl korianterinsiemeniä (tai paprikajauhetta)


Harjaa maa-artisokat huolellisesti juuresharjalla. Poista mahdolliset vioittuneet kohdat ja leikkaa tarvittaessa mukuloita niin, että saat maa-artisokat täysin puhtaiksi. Ne on tarkoitus syödä kuorineen.
Leikkaa artisokat lohkoiksi ja siirrä kulhoon. Mittaa mukaan öljy ja kääntele lohkoja niin, että öljy levittyy tasaisesti kaikkialle.
Mittaa suola ja korianterinsiemenet huhmareeseen ja hiero ainekset sekaisin tasaiseksi seokseksi. Mausta artisokkalohkot korianterisuolalla ja siirrä leivinpaperin päälle pellille.
Paahda artisokkalohkoja 200-asteisessa uunissa 20 - 30 minuuttia. Kevättalven maa-artisokat saattavat viedä 40 minuuttiakin, kun taas syksyllä maa-artisokat kypsyvät nopeasti. Tarjoa dippikastikkeen kanssa.
Valkosipulinen dippikastike
2 kokonaista valkosipulia (ei kovin suuria)
1 rkl rypsiöljyä
1/3 tl suolaa
1 tl hunajaa
1 – 2 dl ranskankermaa
Kypsennä kokonaisia valkosipuleita 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Laita ne uuniin samaan aikaan maa-artisokkien kanssa. Uunissa paahtaen valkosipuli lauhtuu miellyttävän pehmeänmakuiseksi.
Kuori valkosipulit niin, että puserrat pehmeät kynsien sisukset kulhoon. Painele haarukalla tasaiseksi soseeksi ja sekoita joukkoon öljy, suola ja hunaja sekä ranskankerma. Säädä ranskankerman määrä sen mukaan, paljonko ja kuinka vahvaa dippikastikketta haluat. Tarkista maku.
Tarjoa paahdetut maa-artisokkalohkot dippikastikkeen kanssa sormiruokana. Cocktailtikkujen avulla syöminen onnistuu, kun palaset ovat hieman jäähtyneet. Heti uunista otettuina maa-artisokat ovat todella kuumia, joten tulikuumina ne kannattaa syödä veitsellä ja haarukalla, ettei polta suutansa.
Teksti, kuvat ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen











 





2 kommenttia:

  1. Hieno innovaatio! Hyvä ajatus laajentaa herkullisen maa-artisokan käyttöä. Tätä täytyy kokeilla:-)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset, Elina! Totta, kiva kokeilla muutakin kuin sosekeittoa, vaikka hyväähän sekin on.

    VastaaPoista