maanantai 25. huhtikuuta 2016

Paras villivihannespiirakkani

Olen kehittänyt pitkän urani aikana muutaman sellaisen suolaisen piirakan ohjeen, joista olen saanut valtavan paljon kiitosta. Nyt paljastan niistä yhden, ihan yksinkertaisen ja helpon. Kyseessä on villivihannespiirakka. Olen tehnyt tätä viime vuosina lukuisat kerrat, myös pinaattia käyttäen, koska aina tuoretta tai pakastettuakaan hortaa ei ole käytettävissä. Käyttäkää siis kaupasta saatavaa pinaattia te, jotka ette pääse puhtaaseen luontoon keräämään nokkosia tai muita villejä antimia.


Tein tämän leivontaohjeen vuonna 2011, kun Ruokatoimittajat ry järjesti Helsingissä piirakkabaarin pop up -tapahtumana. Siitä saakka resepti on ollut ässä hihassani, kun haluan tarjota jotain hyvää villivihanneksista sellaisillekin henkilöille, jotka eivät ole hortaan aiemmin tutustuneet ja suhtautuvat siihen hieman naureskellen ja epäillen. Aina piirakasta on pidetty! Ilmeisesti siitä syystä, että siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se sisältää kaikille tuttua juustoa ja kermaa, joiden joukkoon villi vihersaalis mukavasti uppoaa.
Käytän piirakkapohjaan yleensä samaa 60 rasvaprosentin rasiamargariinia kuin leivällekin, mutta rasvan voi vaihtaa juuri siihen rasvaan, josta itse eniten pitää, oikein hyvin esimerkiksi voihin. Jauhoiksi sopii 2/3 täysjyväviljaa ja 1/3 vehnäjauhoja. Täysjyväisistä käyvät hiivajauhot, sämpyläjauhot ja grahamjauhot. Nyt leivoin pelkästään spelttijauhoista, joista tässä piirakkapohjassa pidän eniten. Ja villivihanneksena minulla oli nuorta nokkosta.


Niin, vielä sinne viiden vuoden takaiseen piirakkabaariin palatakseni! Ruokatoimittajien piirakkabaarissa villivihannespiiraani menivät kuin kuumille kiville. Ja kysyttyjä olivat toki kaikki kollegojenkin leivonnaiset, myös makeat. Erityisen ilahtunut olin, kun Helsingin ruokakulttuuristrategi Ville Relander tahtoi lukuisista herkullisista suolaisista piirakoista ensimmäisenä valita maistettavakseen juuri villivihannespiirakkaa. Ja piti siitä, näin ymmärsin! Kiitos, Ville!
Rouva Kasviksen villivihannespiirakka
3 dl spelttijauhoja
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai rasiamargariinia (60 %)
2 rkl kylmää vettä
Täyte
1 l tuoreita villivihanneksia, esim. nokkosta, vuohenputken versoja, suppuista poimulehteä, ahomansikanlehtiä, ketunleipää (tai noin 3 dl pakastettua hortaa tai 1,5 dl kuivattua)
200 g salaattijuustoa / kuttufetaa / leipäjuustoa / paistettua munajuustoa
2 munaa
2 dl ruokakermaa
1/4 tl mustapippuria
ripaus/aavistus muskottipähkinää
(muutamia siankärsämönlehtiä)


Sekoita pohjaa varten kuivat aineet keskenään ja nypi rasva joukkoon. Lisää lopuksi kylmä vesitilkka. Taputtele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan (halkaisija 25 – 27 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Kiehauta villivihannekset pikaisesti lisäämällä ne väljään, kiehuvaan veteen. Nuorille versoille riittää, että ne kunnolla kiehahtavat ja kuumentuvat, noin puolen minuutin ajan.

Valuta lävikössä ja painele talouspaperilla kuivaksi. Hienonna leikkuulaudalla veitsen avulla. Käytä pakastettu horta jääkaapissa sulatettuna. Jos käytät kuivattua, murenna lehdet.

Vatkaa kerma ja munat isossa kulhossa. Sekoita joukkoon mausteet ja hienonnetut villivihannekset. Sekoita mukaan myös valutetut juustopalat varovasti käännellen.
Pistele piirakkapohja haarukalla. Kaada täyte varovasti ja tasaisesti piirakkapohjalle.

Paista piirakkaa 200 asteessa noin 35 minuuttia uunin alaritilätasolla.
Tarjoa lämmin piirakka esim. teen, vaikkapa ahomansikanlehtiteen, ja raikkaan salaatin kanssa. Salaattiin voit lisätä sileitä, pieniä voikukanlehtiä, keto-orvokin kukkia ja muuta saatavilla olevaa villivihannesta.

Viinisuositus: Rehevä, hieman hapokas, hedelmäinen valkoviini, esim. Italian Venetosta Custoza terre in Fiore Organic 2015 (9,99 e)
Teksti, ruokaohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti