keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Vihreää parsaa salaattiin

Kolmiosainen blogipostaukseni alkoi tuplamarinoidusta, yrttisestä porsaanfileestä, jolle tein kumppaniksi ihanan peruna-retiisisalaatin. Mutta ei tässä vielä kaikki! Lautaselle tulee lisäksi kasvissalaatti. Siihen valitsin vihreää parsaa, porkkanoita ja vuonankaalia.


Olen viime aikoina silmäillyt jonkin verran ruokaohjeita, joita netissä on tarjolla esim. blogeissa enemmän kuin yllin kyllin. Monesti ohjeet ovat jotenkin irrallisia, usein pieniä herkkupaloja, jotka sopivat välipaloiksi, lisäkkeiksi tai aamiaiselle. Ateriakokonaisuuksia näkee harvemmin. Siitä lähti ajatus kokeilla lihasta, perunoista ja salaattiaineksista ohjeet, jotka yhdessä muodostavat lautasella herkullisen ja samalla kylläisyyttä ja hyvää oloa antavan, terveellisen aterian.
Kokosin täysipainoisen aterian: neljännes lautasesta yrttimarinoitua porsaansisäfileetä, neljännes perunasalaattia ja puolet parsa-porkkanasalaattia. 


Tällä kertaa kaikki ohjeeni ovat kylminä tarjottavia. Kunnon ruoan ei aina tarvitse olla ns. lämmin ateria. Varsinkin lämpiminä vuodenaikoina kylmätkin ruoat maistuvat. Nyt lähestyvät monet kevään juhlat, ihan ensimmäisenä vappu. Kokeilemani ruoat ovat kaikki sellaisia, joita voi tarjota noutopöydästä. Lisäksi niistä on helppo koota lautasmallin mukainen annos.
Yrttimarinoitu porsaanfilee säilyy jääkaapissa oikein hyvin, vaikka sen valmistaa ennakkoon. Perunasalaattiin kannattaa retiisiviipaleet lisätä vasta ennen tarjoamista, koska raikas väri hieman haalistuu yön yli säilytyksessä.
Viherparsa-porkkanasalaatin voi tehdä muutoin valmiiksi edellisenä päivänä, mutta salaatinlehdet, esim. vuonankaali on hyvä lisätä vasta tarjoilupäivänä. Sama koskee näitä ruokia silloin, jos pakkaat ne mukaan esim. piknikille tai mökille.

Voi olla, että jatkoa seuraa: pöydässä tarvitaan vielä leipää, levitettä, jotain makeaa...


Alla olevassa kuvassa osa salaattini raaka-aineita. Lisäksi tulee kastike, parmesaanijuustoa lastuina sekä timjamia.



Viherparsa-porkkana-vuonankaalisalaatti
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
250 g porkkanoita
70 g (litran rasia) vuonankaalia
½ dl pieniä timjaminoksia
Kastike
½ dl appelsiinin mehua
2 rkl laadukasta oliiviöljyä
¾ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
1 tl hunajaa
Lisäksi
lastuja parmesaanijuustosta
paahdettuja auringonkukansiemeniä


Huuhtele parsat ja poista kuivat tyviosat. Aseta parsat leikkuulaudalle ja leikkaa ne terävällä juuresveitsellä pitkittäin halki. Leikkaa vielä puolikkaat pitkittäin puoliksi, elleivät parsat ole aivan ohuita.
Kuori porkkanat ja höylää ne pitkittäin lastumaisiksi mandoliinilla tai terävällä juustohöylällä.

Kypsennä parsa- ja porkkanasiivuja höyrykattilassa 3 minuuttia. Siirrä siivilään ja jäähdytä kunnolla jääkylmän, juoksevan veden alla. Valuta ja kuivaa talouspaperilla painellen.

Mittaa kastikkeen aineet pieneen, kannelliseen lasitölkkiin ja ravista sekaisin.

Huuhtele vuonankaalit, valuta ja kuivaa salaattilingossa tai kahden puhtaan keittiöpyyhkeen välissä.

Siirrä parsat ja porkkanat isoon kulhoon. Valuta päälle kastike ja sekoita varoen kahdella lusikalla käännellen. Lisää joukkoon vuonankaalit.

Kumoa salaatti varovasti tarjoilukulhoon. Ripauta päälle auringonkukansiemeniä ja vuole parmesaanilastuja.
Vinkki: Vuonankaali- eli machesalaatin sijaan voit käyttää melkein mitä tahansa muuta salaattia. Jos salaattia säilytetään esim. yön yli, kannattaa valita tukevalehtistä, esim. roomansalaattia.

Taustatietoa parsasta annan Kasviskoulussani www.rouvakasvis.fi
Teksti, ruokaohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti