perjantai 6. toukokuuta 2016

Lepuskat ja vuohenputkenversot

Tänään meillä on hauska päivä kuusivuotiaan kanssa. Aamiaisen jälkeen leivoimme lepuskoita ennen pihatöihin lähtöä. Illalla menemme teatteriin. Sääkin sattuu olemaan mitä parhain, kesäisen lämmin.


Lepuskoihin tarvitaan pottumuusia, ja sitähän olin varannut jääkaappiin valmiiksi. Tähteeksi jäänyt muusi käy oikein hyvin. Koska nyt on kevät, olimme poimineet pienen määrän vuohenputkenversoja, ja niistä lepuskat saivat vihreän säväyksen.



Taikinan sekoittaminen sujui esikouluikäiseltä lapselta aivan helposti. Jopa kananmunien rikkomisen lapsi oppi jo aika pienenä niin, että sisus osuu kyllä kulhoon. Lepuskoiden taputtelu leivinpaperin päälle pellille on mitä luontevinta puuhaa pienille kätösille, samoin leipien pistely haarukalla.

Tunnista vuohenputki
Vuohenputken poimimisessa täytyy olla tarkka. Olen oppinut muistisäännön pyhästä kolmiyhteydestä: varressa on oltava kolme pääruotia, joissa jokaisessa on oltava kolme lehteä! Lisäksi varressa tulee olla kouru, joka helpottaa tunnistamista.
Vuohenputki on herkullista nuorena, suppuisena. Vaaleanvihreissä lehdissä tunnistaa porkkanamaista ja sellerimäistä aromia. Maussakin on porkkanaa, selleriä ja pippuria. Vuohenputki on ehdottomasti osattava tunnistaa, koska sarjakukkaisissa putkikasveissa on myös myrkyllisiä kasveja. 
Vuohenputkiversot voi pakastaa niin, että kiehauttaa ne nopeasti, rutistaa valutettuina nyytiksi ja hienontaa. Vuohenputki sopii pastakastikkeisiin, munakkaisiin, kalaruokiin, piiraisiin ja keittoihin ihan samaan tapaan kuin pinaatti. Suloiset versot ovat omiaan smoothieen, pestoon, salaatteihin ja levitteisiin.


Vuohenputki-perunalepuskat

400 g (5 dl) perunasosetta
½ tl suolaa
3 – 4 dl vuohenputken versoja
2 kananmunaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
noin 3 dl hiivaleipäjauhoja
Sekoita soseeseen suola, hienonnetut vuohenputken versot ja kananmunat.

Lisää jauhot vähin erin koko ajan sekoittaen.

Nostele taikina kahden lusikan avulla keoiksi leivinpaperin päälle pellille. Nokareita tulee 12 – 13 kappaletta.
Ripauta taikinan päälle jauhoja ja taputtele pikkurieskoiksi.

Pistele leipäset haarukalla. Paista 250-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tarjoa heti lämpimäisinä.

P.S. Ellet pääse poimimaan luonnosta vuohenputkenversoja, käytä kiehautettua nokkosta tai esimerkiksi babypinaatinlehtiä.


Teksti, kuvat ja leivontaohje: Pirjo Toikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti